keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Insinöörin lohta

Aiemmassa tekstissäni Sopa de Ajo - espanjalainen valkosipulikeitto kerroin arkkitehtiystävästäni Pepestä. Tekstin julkaisemista seuraavana päivänä Pepe soitti tohkeissaan ja kertoi, että kaikki muut hänestä lausutut asiat pitävät kyllä paikkansa, mutta hän kyllä on insinööri. En älynnyt kysyä, että DI vai vain ihan tavallinen I. Todennäköisesti ilman D:tä. On se sen verran fiksu kaveri. Olen tosiaan aina pitänyt häntä arkkitehtinä, mutta kerrankos sitä tapaa fiksun insinöörin ja erehtyy. No joka tapauksessa, tänään sitten syötiin lohta INSINÖÖRIN tapaan. Resepti saatu Pepeltä.

Tein perheellemme alkuperäisen reseptin mukaisesti hieman pienempiin mittoihin mukaellun version, jonka  lisäkkeeksi keitin makaronit. Tässä kuitenkin Pepen itsensä kirjoittamana alkuperäinen. Ainoa ero on, että minä käytin kalaa vain 400 grammaa eli kastiketta tuli vähän reilummin.

Tarvikkeet isoon nälkään neljälle

lohta 600 - 900 g kokonaisena tai fileenä
5 dl kermaa
valkosipulia
Aura Goldia tai hätätilassa Auraa normi köntsä
currya
sitruunapippuria
persiljaa koristukseksi
saostamiseen vehnäjauhoja

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen, samalla vesi lämpiämään lisäkkeelle. Jos perunoita aiot lisäkkeeksi, aloita kuorimalla ne.

Ota syvä uunipelti ja laita siihen leivinpaperi, eipähän tarvitse myöhemmin raapata kalan nahkaa metallista irti. Paperin päälle laitat kalan ja kaadat pellille vettä desin pari. Mausteita ei laiteta vielä lainkaan.

Kastiketta varten ota kattila. Kuori 2 - 4 kynttä valkosipulia. Kun uuni on kuuma, laita pelti kaloineen uuniin. Kokonainen kala kypsyy noin 30 minuuttia, file noin 20. Idea on se, että kalaa ei paisteta aivan kypsäksi.

Kun noin 15 minuuttia on kulunut, ota pelliltä kalan paistovettä kattilan pohjalle, sujuu parhaiten, jos on kaveri, joka pitää kattilaa. Levy päälle, murskaa kattilaan valkosipulin kynnet. Kun alkaa porista, hienonna juusto pohjalle, hämmennä kunnes juusto on lähes sulanut ja kaada kerma päälle. Sitten currya suhteellisen reippaasti, mutta ei liikaa. Suolaa ei tarvitse lisätä, juustossa sitä kyllä on riittämiin. Tässä vaiheessa sekaan voi heittää myös sen sitruunapippurin. Kun alkaa pulpahdella, saosta hiukan vehnäjauholla ja anna porista hetki hiljakseen.

Tässä vaiheessa perunoiden olisi syytä alkaa kiehua, riisin kanssa ei ole ihan niin kiire kuin ei myöskään makaronien.

Kurkkaa kalan sisuksia haarukalla, ota se pois kun se on paksuimmalta kohdalta vielä sisältä vaaleanpunainen. Ota sitten kaunis uunikulho ja paloittele lohi siihen rouviksi paloiksi. Ripottele päälle sitruunapippuria ja kaada kastiketta reilusti päälle. Laita vielä 5 - 10 minuutiksi uuniin, sillä aikaa ehtii lisukkeet kypsyä, samoin itsen lohi. Ota uunista ulos ja ripottele päälle koristeeksi persiljasilppua.


Kala on kalaa ja kaveriksi yleensä tyrkytetään valkkaria. Vaan kun tässä on Auraa, niin sopii mielestäni paremmin punkun kera. Valkkarin kyseessä ollessa sen on syytä olla tuhdin puoleista.

Bon Apetit! sanoi Pepe.

PS. Iskä kyllä ostaisi Duvel tai Orval-olutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.