sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Uuden kehittelyä!

Taas on ollut koko viikonloppu vieraita. Eilen tuli ensiksi Velmies ja sitten Äiskän ensimmäinen mies vaimonsa ja tyttärensä kanssa. No niitä kun on niitä Chymoksen viinejä vielä jäljellä, niin ajattelin tilaisuuden olevan loistava uusien reseptien kehittelyyn. Ei jää ihan niin paljoa viiniä juotavaksi! Kokeilun pohjaksi löysin Sitruunaruoho-blogista  Kriek-kirsikkapiiraan reseptin. Siinä keitellään hyvää kaljaa kokoon. Kokeilun idea oli oikaista aikaa vievä kokoonkeittämisvaihe käyttämällä väkevää kirsikkaviiniä.

Kirsikkapiiras

Ainekset

1 pkt murotaikinaa
2 tl kanelia
1,5 dl Chymoksen väkevää kirsikkaviiniä
0,5 dl sokeria
180 g valkosuklaata
125 g mascarponea
1 iso purkki säilöttyjä hapankirsikoita

Taputtele murotaikina piirakkavuokaan. 

 Hiero pohjaan kanelia. 


Laita piiraan päälle leivinpaperi ja sen päälle vaikka lautanen painoksi, ettei pohja kupruile uunissa. Paista 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Ota paino ja leivinpaperi pois ja paista vielä viisi minuuttia. 


Kiehauta viini. Lisää suklaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää mascarpone. Ja taas sekoita. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Valuta suklaaseos koko ajan vatkaten vaahdon sekaan.

 Levitä valutetut kirsikat muropohjalle 


ja kaada seos päälle. Paista 180 - 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia.


Porukalla pisteltiin vieraiden kanssa piirakka piiloon kahvipöydässä. Hyväksi todettiin. Ja sekin todettiin, että sama resepti toimisi varmaan myös mustikoilla ja Chymoksen väkevällä mustikkaviinillä. Mustikkaviini kuitenkin päätettiin juoda.

Eikä eilinen mennyt syömättäkään. Ruuaksi laittelin kukka- ja parsakaalia ja 

Itämaista lohta

Kastike

1 dl vettä
1 dl soijakastiketta
0,5 dl appelsiinimehutiivistettä
2 rkl kalafondia
1 tl sokeria
1 tl jauhettua inkivääriä

Sekoita nesteet ja kiehauta. Lisää sokeri ja inkivääri. Sekoita.

Kala

noin 1,5 kg ruodoton lohifilee
4 kpl paprikaa (erivärisiä)
suolaa
mustapippurirouhetta


Aseta kala uuninkestävään paistoastiaan. Kaada kastike päälle. Paista 150 asteisessa kiertoilmauunissa puoli tuntia. Valele pari kertaa paistamisen aikana kala kastikkeella.


Sillä aikaa kun kala kypsyy, suikaloi paprikat. Paista niitä pannulla öljyssä kunnes alkavat vähän pehmenemään. Mausta suolalla ja pippurilla.

 Kun kala on kypsä, kaada paprikat kalan viereen. Tarjoile.

Hyväksi todettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.