perjantai 19. elokuuta 2011

Perse edellä puuhun

Tänään oli sitten sellainen päivä, että ruokaresepti oli jossain vaiheessa päivää hyvin vähämerkityksinen olento. Appiukko soitti ja sanoi tulevansa neljältä Äiskän synttärikahville. No sehän sattui loistavasti. Mutta Juniori! Heti kun tulin kotiin alkoi tarina, että onko syötävä tänään? Ei yhtään nälkä! JNE. Sovittiin, että tulee kuitenkin seiskalta käymään. Laitan ruuan siihen. Ja sitten rakas appiukko! Alkoi kyselemään Äiskän shakkinappuloiden kaupallisesta hyödyntämisestä. Eihän se ole kuin ryhtymisestä kiinni! Sama juttu pöydällä. Siinä vaiheessa alkoi minulla käyrä kohota! Jotenkin tuntuu, että touhuamista on ihan tarpeeksi ilman bisnesideoitakin. Vaikka olen toistakymmentä vuotta elättänyt itseni kaupanteolla, se ei vaan nyt tunnu nappasevan. Onneksi appikin taisi huomata ärtymykseni ja tasoitteli, että ihan yleisellä tasollahan minä... No sitten Mari näytti pyöränsä vakuutuslaskun! Tapiolan tekemän tarjouksen jälkeen neljännen korjausyrityksen piti johtaa vakuutukseen, joka on tarjouksen mukainen. Katin kontit! Ei sattunut vieläkään. Kun minulla olisi muutakin tekemistä kuin laukata vakuutusyhtiössä oikomassa niinkin yksinkertaista asiaa kuin liikennevakuutusta. Ja viimeksi Mari! Juuri kun olen aloittamassa ruuanlaittoa: Iskä ei kait haittaa, jos en syökään tänään kotona. Ei ole yhtään nälkä. Voi helkkari, että hitsasi Iskällä. Hikeennyin ihan liikaa Marille. Lopuksi pyysin anteeksi, mutta ei enää ollut kovin innokkaita fiiliksiä kokkailuun. Oli tunne, että tänään on sellainen perse edellä puuhun -päivä.

Juniori tuli kuitenkin sovitusti syömään. Ruuaksi meillä oli makaronia ja 

broileria letšo-kastikkeessa

600 g broilerisuikaleita
1 silputtu punasipuli
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 rkl paprikajauhetta
pikkupurkki smetanaa (oisko siinä vakiopurkissa 120 grammaa?)
1 rkl vehnäjauhoja
200 g letšoa 
öljyä
suolaa

Kuullota sipuli. Lisää broilerinsuikaleet. Jatka paistamista. Lisää paprika, letšo ja vähän vettä tai kanalientä. Hämmentele välillä ja keitä pienellä teholla. Kuumenna jauhoja kuivalla pannulla tai kattilan pohjalla. Kun alkaa olla merkkejä ruskistumisen alkamisesta, ota pois liedeltä ja lisää smetana ja vähän vettä tai kanalientä. Sekoita hyvin vispilällä. Valuta broileripannulle, lisää valkosipulit ja hämmennä. Anna hautua kypsäksi. Lisää suolaa maun mukaan.

Letšo

Letšo (лечо) on alkuaan unkarilainen ruoka (lecso), josta on omat bulgarialaiset ja venäläiset versiot. Ainakin. Sitä tehdään syksyllä tomaattien ja paprikoiden kypsyessä suuria määriä varastoon. Venäjällä letšoa voi ostaa kaupoista. Minä tein eilisiltana venäläistä versiota, kun ei ollut City-Marketissa valmiina.


1 kg tomaatteja
500 g punaisia paprikoita
noin 150 g eli yksi isohko punasipuli
noin 150 g porkkanaa
vajaa desi öljyä
vajaa puoli desiä etikkaa
vajaa desi sokeria
tasainen rkl suolaa


Pilko tomaatit pieniksi palasiksi. Kaada kattilaan. Lisää sokeri, öljy ja suola. Keitä 15 minuuttia. 


Lisää karkeaksi raastettu porkkana ja etikka. Keitä vielä 15 minuuttia. 


Pilko paprikat sopivan kokoisiksi palasiksi ja poista siemenet. Lisää paprikat ja pieniksi silputtu sipuli kattilaan. Keitä vielä puoli tuntia pienellä teholla. Purkita tuotos. Sitten talven kylminä iltoina otat kellarista purkin ja lämmittelet lieden reunalla kattilassa. Nauti vaikka sellaisenaan smetanan, ruisleivän ja votkan kera. Tai käytä ruuanlaittoon niin kuin minä tänään tein.


Alkuperäinen ohje neuvoi tekemään kaveriksi sellaisia vehnäjauhoklönttejä (галушки), mutta skippasin ne ja keitin vain ihan tavallisia makaroneja. Syntyi aika mitättömän näköinen eväs, mutta maku oli kohdallaan.  Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskältä kolmonen.

 Mitä sie siel tuijotat! Mäne tekemää letšoa! Tomaatit on nyt halpoja!

1 kommentti:

  1. No huhhuh. Joo, näitä pee eellä puuhun -päiviä on siunaantunut itse kullekin viime aikoina aivan riittävästi. Ja koska asustelen yksikseni, niin yleensä en voi edes huutaa kuin itselleni. Onpahan seinänaapurillakin jotain kuunneltavaa :)

    Taas aivan uusi venäläisen keittiön tuotos minulle tämä лечо. Enimmäkseen olen syönyt vain ravintolaruokaa rajan takana eikä tämmöinen herkku ole tullut vastaan missään. Ilmeisen maukasta.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.