tiistai 6. syyskuuta 2011

Googel moogel -ruokaa

Kyllä tämä Google-maailma on hieno juttu! Niin hieno, että luulen, etteivät nuoret edes osaa arvostaa sitä niin paljoa kuin pitäisi. Ennen piti kaikki kaivaa kirjastoista ja kirjoista. Vaikka nyt vieraskieliset tekstit. Eihän siitä mitään tullut, kun hirveä sanakirjan selaaminen oli edessä, jos meinasit jostain vähemmän tuntemastasi kielestä saada selvän. Mutta ei enää. Litki toi kesällä käydessään saksalaisia ruokalehtiä. Ei muistanut millainen hulivili olin kouluaikana. Luuli, että osaan saksan kieltä. No tietysti osaanhan minä vähän. Juuri sen verran, että kun luen tekstin, tajuan tärkeät sanat. Ja jos eivät ole tuttuja, niin ei muuta kuin google-kääntäjällä selvittämään. Eihän siitä järkevää käännöstä synny, mutta kun vähän on tuosta ruuanlaitostakin jyvällä, niin kyllä siitä ruokaa syntyy. Ja ihan syötävääkin, niin kuin nyt esimerkiksi tämänpäiväinen

Pinaattispagetti (neljälle)

400 g spagettia
100 g tuoretta pinaattia
1 valkosipulin kynsi murskattuna
250 g kirsikkatomaatteja neljäksi pilkottuna
200 g fetajuustoa kuutioina
suolaa
1 sipuli hienoksi silputtuna
1 rkl öljyä
1/2 tl oreganoa
1/2 tl mustapippurirouhetta


Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Kuullota öljyssä sipuli ja valkosipulinkynsi. Lisää hienoksi silputtu pinaatti pannulle. Kuumenna vielä kolmisen minuuttia. Lisää tomaattilohkot. Kuumenna sekoitellen. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla. Valuta kypsä spagetti, mutta jätä vajaa pari desiä vettä jäljelle. Sekoita pinaatti-tomaatti-paistos spagettiin. Kaada säästetty keitinvesi joukkoon. Lisää fetakuutiot ja sotke kunnolla. Tarjoile.


Äänin 4 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kolmonen. Yhdessä totesimme, että tavan spagetti sopii paremmin kuin kokojyväviljasta tehty spagetti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.