torstai 10. marraskuuta 2011

100 prosenttia on kaikki

Hesarissa kertoivat aamulla, että Ruotsissa kohistaan makkaran lihapitoisuudesta. Lyhyesti riita kulkee siten, että makkaratehtaat sanovat makkaran sisältävän lihaa 104, jopa 125 prosenttia. Ja kuluttajaviraston juristi sanoo, ettei mikään tuote voi sisältää jotain aineosaansa enempää kuin 100 prosenttia. 100 prosenttia on kaikki. Ja me senkun luemme ja naureskelemme, että kaikennäköistä ne ruotsalaiset. Minä sain samalla väittelyllä Tokmannin lihamestarin Varkaudessa suuttumaan kymmenen vuotta sitten. Tarkistin tänään Suomen tilanteen. Ei muutosta, pakettien kupeessa lukee edelleen reteesti, että lihapitoisuus 104 prosenttia. Toki tiedän, että kyse on siitä, että kiloon makkaraa on käytetty yli kilo lihaa. Ei makkara silti yli sataa prosenttia sisällä lihaa. Tilannehan on ihan sama kuin, jos meillä on kahden desin lasissa desi vettä. Siihen sitten kaadetaan neljä desiä pirtua. Tietysti kolme desiä valuu maahan. Todellisuudessa meillä on noin 50 prosenttista viinaa kaksi desiä lasissa. Makkaratehtailijan logiikalla meillä on lasissa kaksi desiä 200 prosenttista viinaa, sillä kahden desin valmistukseen on käytetty neljä desiä pirtua. Kaikki vähänkin viinasten kanssa tekemisissä olleet ymmärtävät, ettei 200 prosenttista viinaa voi olla. Mutta kun on kyse makkarasta, mussutetaan tyytyväisenä, että onpa paljon lihaa - yli sata rosenttia. Kyllä olisi Suomessakin jollakin viranomaisella syytä opettaa/opetella prosenttilaskun perusteet!

Urputukset sikseen, tänään syötiin makkaraa, jossa oli taatusti alle sata prosenttia lihaa.

Siskonmakkarakeitto neljälle

8 dl vettä
5 perunaa
1 porkkana
pätkä purjoa
1/2 tl mustapippurirouhetta
200 g:n pussi keittojuureksia
1 lihaliemikuutio
200 - 300 g siskonmakkaroita

Laita kuoritut ja suikaloidut perunat ja porkkanat kiehumaan veteen. Lisää suikaloitu purjo ja pippuri. Keitä kunnes porkkanat ja perunat ovat melkein pehmeitä. Lisää liemikuutio ja keittojuurekset. Keitä viitisen minuuttia. Puristele siskonmakkara kuoristaan pieninä palloina mukaan keittoon. Keitä vielä 10 - 15 minuuttia. Siskonmakkara on raakamakkara, joten on tärkeää, että annat makkaroiden kypsyä tosiaankin tuon lopussa mainitun keittämisen ajan.

Syötiin sujuvasti. Minä pännin Junioria niin maan vietävästi, joten ei käynyt mielessäkään kysyä ruuasta mitään. Me Marin kanssa syötiin ilman ihmeempiä reaktioita - keskivertoruokaa. Äiskä ei tykkää keitosta, koska joutuu keskittymään tosi paljon lusikan oikeassa asennossa pitämiseen. Muuten keitto valuu leualle ja ryntäille. Ja yleensä jossain vaiheessa valuu. Niinpä työnsi lautasen sivuun (ei kuitenkaan minulle) ja söi paljon ohrarieskaa ja piimää päälle. Että näin tänään. Huomenna uudet metkut.

9 kommenttia:

  1. Minä, insinööri, mietiskelin myös noita prosentteja ettei ne nyt ihan niin mene kuin mä ne ymmärrän.
    Tein viikko pari sitten elämäni ensimmäistä kertaa siskonmakkaroista kastiketta ja hyvää oli kaikkien mielestä.

    VastaaPoista
  2. Lihateollisuus laskee asian siten, että ensin katsotaan paljonko tuoretta lihaa käytetään makkaran tekoon. Sitten sitä verrataan lopputuotteen painoon. Mutta kun kestomakkarat savustetaan tai kuivataan, niistä poistuu vettä ja näin käytettyä lihaa on enemmän kuin lopputuotetta. Eli väärinhän ne sen laskevat.

    Vanha ketsuppimainos esitti saman asian paljon raflaavammin ja kaiken lisäksi vielä OIKEIN: kiloon Felix (?) ketsuppia on käytetty kaksi kiloa tuoreita tomaatteja.

    Tämä voisi toimia makkaratehtailijankin myyntiargumenttina eikä tulisi sellainen fiilis, että taas meitä hölmöjä yritetään kusettaa.

    VastaaPoista
  3. "Minä, insinööri,"

    Olisin voinut löydä lounaan vetoa, että enemmänkin tilastotieteilijä!

    VastaaPoista
  4. Mitäs nyt jos makkara sisältää 104% lihaa,
    meillä töissä tietsikka-ohjelmaa on niin fiksu, että kun olen tulostamassa raportteja, niin laatiessaan raportin se ilmoittaa pienessä ruudussa miten se valmistuu. Ollesaan luvussa 4700% raportti on valmis ja sen voi tulostaa paperille.
    Olen aika monte kertaa miettinyt, että kuka neropatti tämän uudenlaisen prosentti laskun on keksinyt :)

    Viimeksi koulussa olen syönyt siskonmakkaraa ja jostain syystä siitä jäi niin pahoja mistoja, etten ole sen jälkeen sitä syönnyt. Kumminkin on jo vähän aikaan tehnyt mieli kokeilla, jos mieli on muuttunut :)

    VastaaPoista
  5. Eka kerta, kun kuulen makkarantekijän laatimasta teknisen alan tietokoneohjelmasta!!! ;=)

    Kokeile ihmeessä. Netti on pullollaan herkullisia siskonmakkarakeiton reseptejä. Jos keitoista pitää, niin ei voi kiertää.

    VastaaPoista
  6. Insinöörin opintojen jälkeen eksyin yliopistoon ja taitaahan tuossa opintosuoritusotteessa lukea jotain tilastotieteestä...
    Voi jeepu, olenko mä noin läpinäkyvä :-)

    VastaaPoista
  7. Ruotsissa asunut kohta 25 vuotta ja ei ole makkaraa löytynyt jossa olis edes 60 % lihaa.... Vaan falu-korv on ruottalaisten makuun (yök) ,,, ja suomessa voi sitten nautiskella kunnon lihasia makkaroita jotka on jopa juustolla maustettuja....

    VastaaPoista
  8. siis jos kiloon kestomakkaraa menee 1.5 kg lihaa niin miten se sitten poijjat lasketaan? ja jos lasiin vettä kaadetaan pirtua niin sen pitoisuus ei ole se mitä aikaisemmin mainittiin (50%), koska myös vettä poistuu lasista tietty määrä kun siihen kaadetaa puhdasta 100%, vain jos kyseinen puolillaan oleva lasi täytetään niin se voi pitää paikkaansa mutta jos siihen kaadetaan enemmän niin ei pidä paikkaansa ainakaan %!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.