Pelmennitsa-arpajaiset

Kerro, mikä oli mielestäsi vuoden 2012 Iskä kokkaa -postaus. Perustele myös valintasi. 

Vastauksen voit lähettää sähköpostiin cooking.snowman@gmail.com.

Vastanneiden kesken arvon aidon venäläisen puristemuovisen pelmennitsan, joka soveltuu myös raviolin tekoon. Pelmennitsan mukaan käännän perusohjeen lisäksi viisi uutta pelmeniohjetta venäläisestä reseptikirjastani. Perusteluja ilman kirjoittajan nimen mainintaa (ellei siihen ole lupaa annettu vastauksen yhteydessä) saatan käyttää postauksessa, jossa kerron äänestyksen tuloksen.

Vastausaika alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 6.1.2013 klo 24.00.

Vuosi vaihtuu

Vuoden vaihde oli aikaisemmin perheessämme ystävien kanssa vietetty juhla. Ruokalistan runko syntyi keitetyistä nakeista ja perunasalaatista. Siihen sitten jotain pikkuhörtyä kaveriksi. Ilta itselleen mieleisten ihmisten seurassa ei isompia vaatinut. Mukavaa oli. Tämän vuoden vaihdamme Äiskän kanssa kaksin. Mukavaa on edelleen, vaikka välillä tuntuisi ihan mukavalta viettää iltaa isommallakin porukalla. Minä vain en jaksa ryhtyä touhuamaan. Illan menu on vielä hieman vaiheessa, mutta varsinaisen uudenvuoden aaton aterian söimmekin jo päivällä ennen Juniorin lähtöä Marin tupaantuliaisiin. Ja listalla oli jälleen perunasalaattia sekä nakkeja. Nakit olivat esimerkiksi lastenkutsuille oivallisesti sattuvia

Sirkka-tädin siilinakkeja (nimi tulee siitä, että opin jutun Sirkan fb-sivulla olleesta kuvasta)

Nakkeja

Spagettia

Keitä isossa kattilassa paljon vettä. Pätki nakit sopivan pituisiksi. Katkaise spagetti keskeltä. Töki spagettia nakkien läpi ja keitä kypsäksi. Tarjoile.

Siilit rivissä.

Merten hirrmuiset kalmarit ojentelevat lonkeroitaan kattilassa.

Äiskää nauratti oikein kunnolla, kun sai annoksensa lautaselle. 

PS. Jos lapset ovat kasvaneet jo niin isoksi, että t-paidan rinnassa lukee "Kiitos 1939 - 1945", niin ruuan voi lanseerata nimellä Erkki-enon espanjalaiset ratsut. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiitos saamastani palautteesta, joka on osaltaan innoittanut minua kohti uusia seikkailuja keittiön ihmeellisessä maailmassa.

Ja nyt Iskä ottaa läppärin, asettautuu sohvalle selälleen ja laittaa läppärin mahan päälle. Alkaa uuden vuoden rentoutuminen maisteri Siiskosen lukemattomien historiatarinoiden lukemisen parissa.

Pelmenit ja varenikit - пельмены и вареники

Vanhimmainen kävi pienen tyttärensä kanssa muutaman päivän kestävällä vierailulla. Sitä aina nuorempana ihmetteli omien vanhempiensa suhtautumista. Miten voi ollakin tärkeää, että käy syntymäkodissaan  pistäytymässä. Ja aina oli äiti laittanut kaikenlaisia herkkuja, joista tiesi minun tai muun perheeni pitävän. Nyt en ihmettele enää yhtään. Minusta on tullut ihan samanlainen. Jo viikkoja etukäteen alkaa odotus ja yhteisten hetkien muistelu. Sitten kun vierailun aika koittaa, pitää tosiaan yrittää rakennella menú sellaiseksi, että sisältää kävijän herkkuja. Niinpä minäkin olin jo jouluksi leiponut taatelikakkua sen verran paljon, että riitti vielä vieraillekin. Ja tietysti piti perjantaina esitellä niitä tekemiäni makkaroita, joista joulun alla kerroin. Vanhimmainen kertoi, että ovat niin hyviä, että peittoavat jopa isänsä tekemät! Se olikin aikamoinen tunnustus, sillä isänsä eli Äiskä ensimmäinen avomies minut on makkaroita opettanut viime talvena tekemään. 

Lauantaina oli sitten pelmenipäivä. Meidän perheellä on ollut vaihtelevassa määrin tapana harrastaa Venäjällä käyntiä jo vuodesta 1989. Ja Vanhimmainen on aina tykännyt pelmeneistä. Toki kaikki perheessämme niistä pitävät. Paitsi Äiskä. Juniori oli venäläistaustaisen kaverinsa kotona oppinut uuden tavan valmistaa pelmenit. Normaalistihan ne keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Lauantaina laitoin kylmälle pannulle 100 grammaa voita ja 500 grammaa Venäjältä kaupasta ostettuja pelmenejä. Liedessäni on asteikko nollasta kahteentoista. Laitoin lieden neloselle ja aloin pikkuhiljaa käännellen paistaa pelmenejä kullanruskeiksi. Aikaa tähän meni noin puoli tuntia. Sitten vain pannu pöytään ja smetanaa kaveriksi. Johan Äiskäkin tykkäsi! Rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi, mikä sekin on kova juttu. Verrokkina oli perinteiseen tapaan vedessä keitettyjä pelmeenejä, ja kyllä kyseessä on kaksi ihan eri ruokaa, vaikka samasta pussista pakastetut pelmenit otettiinkin.

Jälkiruuaksi sitten teeman mukaisesti keittelin annokset rahkatäytteisiä varenikeja. Varenikit olivat venäläisestä kaupasta ostettuja raakapakasteita. Ruokalajin idean olen kuvannut mustikkavarenikeista kertovassa jutussani. Nämä rahkatäytteiset olivat sinänsä oikein hyviä, mutta niissä minua ja Vanhimmaista vaivasi ihan sama asia kuin tuossa mustikkaversiossakin. Kuori tulee mauton! En tiedä, pitäisikö keitinveteen lisätä suolaa vai mitä... Tai sitten yksi vaihtoehto olisi paistaa nämäkin pannulla voissa. Kokeilut siis tulevat jatkumaan, sillä kehiteltävää jäi.

Mari muutti eilen omaan huusholliinsa asumaan. Nyt on sitten minulla opettelu edessä: pitää oppia laittamaan ruokaa hiukan vähemmän. Vielä en ole ongelmaa kohdannut, mutta eiköhän tässä taas jotenkin päädytä kikkailemaan asian tiimoilta. Eilen lämmitin uunin, joten aamupalaksi oli luontevaa valmistaa 

puolukkainen tattariuunipuuro

1,4 l vettä

3 dl puolukkasurvosta

2 dl sokeria

1 tl suolaa

2 dl tattariryynejä

Laitoin ainekset uunin kestävään kulhoon ja sekoitin. Uunissa oli illalla kahdeksan aikaan lämmintä noin 130 astetta. Sinne minä pottini laitoin. Puoli yhdeltätoista vilkaisin: lämpötila oli himpun yli sata. Luukku kiinni ja nukkumaan. Aamulla kahdeksalta uunissa odotti hyvä puolukkapuuro, josta ei tykännyt kukaan muu kuin minä. Vanhimmainen ja Juniori eivät pidä puolukan mausta. Äiskä ei tykkää aina tattarista. Vaan molemmat ovat minun herkkuani!

En ole kokeillut sähköuunissa, mutta voisin kuvitella, että kolme tuntia 150 - 175 asteessa saattaisi olla sopiva aika. Vettä riittää varmasti litrakin, sillä lyhyessä ajassa ei ehdi haihtumaan.

Pelmeneistä löytyy yksityiskohtaisempaa tarinaa myös teksteistä:

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/12/ala-mokaile-keittiossa-anna-iskan-tehda.html

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/11/deliciest-pelmenit-makutesti.html

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/01/pelmenit.html

Sähköt tivolissa jälleen!

Joulu alkaa olla voiton puolella. Vielä kun uudenvuoden aatosta selviää, niin on tämäkin vuosi kunnialla läpi rämmitty. Tuolla otsikollani viittasin muutaman päivän vanhaan vertaukseeni, jossa kerroin fiilisten olevan niin kuin olisi Linnanmäellä sähkökatkon aikaan. Joulun pyhien aikaan on "sähkömies" tehnyt töitä vian löytämiseksi ja korjaamiseksi eli olen harrastanut itsetutkiskelua. Ja syy alavireeseen löytyi! Meillä ennen Äiskän sairastumista se oli nimenomaan Äiskä, joka järjesti aina juhlat. Ikään kuin hoiti lavastuksen. Totesin joskus, että jos minä laitan aamupalan vieraille pöytään, on tulos varsin arkisen oloinen. Jos taasen Äiskä laittaa samat tavarat samalle pöydälle, on lopputuloksena juhla-aamiainen! Jotenkin se vaan sen teki. Ja me tykättiin järjestää juhlia. Jos ei ollut mitään erityistä syytä, saatettiin vain kutsua kavereita kylään useampi kerralla. Sitten syötiin, juotiin ja joskus vähän laulettiin. Keskusteltiin henkeviä ja pidettiin hauskaa. Nuorempana saattoi olla mukana vähän viinaksiakin, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olivat enemmänkin limpparijuhlia. Ja aina järjestelyt menivät siten, että minä olin se assistentti ja Äiskä pääjunailija.

Nyt, kun nämä kaikki järjestelyt ovat minun harteillani, niin minuun iskee suorituspaineet, enkä koe pystyväni saavuttamaan haluamaani tasoa. Olen oppinut hoitamaan hommat ilman isompia höseltämisiä, mutta en ilman ennakkopaineita. Niin kävi tänäkin vuonna. Ukko ihan siipi maassa, että ei tästä tule mitään. Ja sitten tietysti lisäpiristeenä ikävä mennyttä elämää. Ikävä sitä aikaa, kun Äiskä oli terve, ja yhdessä suunniteltiin ja touhuttiin. Sitä se oli. Nyt taas porskutellaan sähköt päällä tivolissa ja katse on eteenpäin.

Vaan mitäkö söimme jouluna? Olen usein sanonut täällä blogissa kuin myös elävässä elämässä, että pyhänä pitää joko tehdä jotain vaativampaa tai helpompaa. Helpommalla haetaan itselle lepoaikaa. 

Tänä jouluna tuosta alavireisestä fiiliksestä osin johtuen tuli valittua se helpompi vaihtoehto. Pöydässä oli kuohuvaa alkoholitonta karpalojuomaa, City-marketin maksa-, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, keitettyjä perunoita, keitettyjä herneitä ja luumuja sekä kilon paketti Lidlin valmiiksi siivutettua joulukinkkua. Lisäksi sinappisilliä ja Ahti perhesilliä sekä tietysti Dijon ja konjakkisinappia kinkulle. Fazerin Vuoksen rukiisia riisipiirakoita ja voita. Niin ja tietysti hammaslahtelaisen Tuoteankkurin Neljän sortin relissiä.

Puolilta päivin oli porukalla syöty joulupuuro sekahedelmäsopan kanssa ja julistettu perheeseen joulurauha. Näillä eväillä meidän perheessä saavutettiin joulumieli ja kaikilla oli ihan mukavaa. Ja ähky olokin saatiin aikaiseksi. Ettei vain pussikeittoviikko olisi Iskällä edessä...

Hyvää joulua

Ennen kaikki oli toisin. Myös meillä. Lapset olivat pieniä ja Äiskä eli vaimoni terve. Yhdessä touhuten ja riidellen rakennettiin lapsille joulu. Ja siinä samalla itsellemme. Nyt nuorin on jo 17 ja kuten jo monessa yhteydessä olen maininnutkin, Äiskä sairastanut aivoverisuonen puhkeamisen ja leikkauksen komplikaationa aivoinfarktin. Toisaalta on ihan täysillä läsnä, mutta sitten ei kuitenkaan. Kaikki tämä touhu on minun touhuttavana. Joulukin on vähän niin ja näin. Kuvitelkaa tilanne, että menette huvipuistoon, esimerkiksi Linnanmäelle, ja paikasta on sähköt pois päältä. Ja kaikilla on kivaa. Vähän samanlaiset fiilikset ovat minulla tätä joulua touhutessa. Vaimo on tuossa vierellä, mutta toisaalta voisi sanoa hänen lähteneen neljä vuotta sitten. Käänti lähtiessään sähköt pois minun tivolista. Tässä minä sitten lavastelen. Oikein hyvää joulua kaikille, jotka siitä pitävät.

Mutta ei mitään niin ikävää, etteikö jotain kivaakin. Se on tämä meikeläisen harrastus, ruuan laitto. Sitä kun pitää harrastaa joka päivä vaikka kuinka vituttaisi oma elämä. Kun ei työttömällä ole rahaa viedä koko poppoota ravintolaan syömään. On tullut sitten onnistuneesti harrastettua eli tänään meni jokunen asia putkeen ja tuli opittua jotain uutta. Jouluun laskeutumisen aloitimme 

majesteettisalaatilla

2 omenaa

2 vihreää paprikaa

1 lehtisellerin varsi

1,5 dl majoneesia

1 rkl viinietikkaa

1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä

2 tomaattia

Siivuttele ainekset sopiviksi ja sekoita keskenään. Lisää majoneesi ja viinietikka. Tarjoile. Hyvää äänin 4 - 1. Äiskä ei tykännyt.

Pääruokana söimme itse valmistmiani makkaroita joiden resepti on makkarainfon 

Perusmakkaraohje

• 1 kg sianlihaa (tai 500 g sian-, 400g naudanlihaa ja 100 g ihraa)
• 0,5 dl perunajauhoja
• 1,5 rkl suolaa
• 1 tl valkopippuria
• 0,5 tl inkivääriä
• 1,5 tl maustepippurirouhetta
• 0,75 l vettä
• 5 metriä suolta

Jauha liha, sekoita jauhettuun lihaan perunajauhot, suola ja mausteet. Lisää vesi vähän kerrallaan ja sekoita hyvin. Keitä kypsäksi vedessä, ilman kantta olevassa kattilassa noin 10 minuuttia.

Olen aiemmin valitellut, että makkarani ovat pahvin oloisia. Vika ei ole resepteissä, vaan siinä kuin raakamakkarat kypsennetään. Tämäkin perusmakkaran ohje neuvoo alunperin keittämään makkaroita 20 minuuttia. Pahvia syntyy! Vaan kun keittää sellaisessa juuri ja juuri kuplivassa vedessä tuon kymmenen minuuttia, niin hyvä tulee. Sitten makkaran voi jäähdyttyään vielä paistaa pannulla, niin tulee rapsakampi. Ensin keitettynä mausteiden maku hieman laimenee. Jos haluaa voimaakkaamman maun, kannattaa paistaa ilman keittämistä. 

Minulla on liesi, jossa tehon asteikko menee nollasta kahteentoista. Laitan raa'at makkarat kylmälle paistinpannulle ja tehon kasille. Siinä sitten paistelen makkaroita koko ajan käännellen kunnes ensimmäiset alkavat poksahdella eli noin 10 - 15 minuuttia. Silloin ne ovat kypsiä ja valmiita tarjoiltavaksi. Hyviä äänin 4 - 1 ja Äiskän asteikolla menivät kakkosluokkaan, mikä on aika kova juttu.

Summa summarum: itse valmistettujen makkaroiden kypsentäminen on tarkkaa touhua. Hyvin tehdyn työn voi pilata huonolla kypsentämisellä. Toistaiseksi en tiedä, toimiiko myös toisin päin. 

Katkarapusalaatti

Jouluko tehnee vai mikä, mutta nyt on tunne, että kaikki lörpöttelyt on lörpötelty. Joten suoraan asiaan. Olimme tänään päivällä kolmistaan kotona. Minä, Äiskä ja Avustaja. Ruokana

katkarapusalaattia

500 g katkarapuja
2 maustekurkkua
125 g jahtimakkaraa
4 rkl hillosipuleita
2 omenaa
1 ruukku lehtisalaattia
1 dl ranskalaistyylistä salaattikastiketta

Anna katkojen sulaa sellaisiksi vähän kohmeisiksi ja laita isoon salaattikulhoon. Kuutioi kurkut ja makkara sekaan. Lisää hillosipulit. Kuori ja kuutioi omenat. Revi lehtisalaatti joukkoon. Lisää salaattikastike ja sekoita hyvin. Jos haluat salaatista ruokaisamman, lisää joukkoon vielä kaksi kovaksi keitettyä ja hienonnettua kananmunaa. Tarjoile.

Valmistusvaiheessa luulin, että taas karkasi ruuanlaitto lapasesta ja tuli liikaa. Vaan väärässä olin. Salaatista tuli niin hiton hyvää, että syötiin kolmistaan koko satsi. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi, mikä on aika kova juttu sekin. Suosittelen uudenvuodenbileisiin ja kesäisiin grillijuhliin. Juomaksi valkkaria tai siidereriä.

Kinkun kastike ja muita ajan ilmiöitä

Ilmiö 1.

Aikoinaan, kun Neuvostoliitto hajosi, sanottiin Suomen ja Venäjän rajalla vallitsevan maailman suurin suhteellinen elintasoero. Suomalaiset olivat rikkaita ja rynnivät Venäjälle. Ja bensa halpaa - Venäjällä. Sittemmin elintasoero on kaventunut, ja suomalaisten turismikin muuttanut muotoaan. Viikonlopun kestävästä votkaturismista on siirrytty muutaman tunnin kestävään bensaturismiin, sillä bensa maksaa edelleenkin vain puolet Suomen hinnasta.

Ilmiö 2.

Suomalaiset ja venäläiset juhlat ja juhlapyhät kulkevat joskus hieman eri tahdissa. Meille joulu on tärkeä juhla. Venäläisille taasen uusi vuosi ja loppiaiseemme sattuva vanhan ortodoksisen kalenterin mukainen joulu. Niinpä venäläiset saapuvat suurin joukoin itäiseen Suomeen jouluostoksille meidän joulumme jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rajanylityspisteet ovat täynnä venäläisiä shoppailuturisteja joulusta loppiaiseen. Ja jonotusajat sen mukaisia.

Ilmiö 3.

Suomalainen bensaturisti on oppinut veli venäläisen käyttäytymisen. Tietää, että joulun jälkeen saattaa kolmen tunnin bensan ja tupakan hakumatka venähtää huomattavasti pitemmäksi. Niinpä kaikki suomalaiset bensaturistit satuttavat tankkausreissunsa siten, etteivät ole venäläisten shoppailuturistien kanssa samaan aikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaksi viikkoa ennen joulua rajanylityspisteet ovat täynnä suomalaisia bensaturisteja. Ja jonotusajat sen mukaisia.

Siellähän sitä olin tänään minäkin. Bensanhakumatkalla kuusi tuntia. Ja heti reissun jälkeen ruuan laittoon. En aikonut laittaa jouluksi kinkkua, mutta kuulin niin mielenkiintoisen reseptin kinkun kastikkeeksi, että piti paistaa puolentoista kilon köntti sian lihaa kinkkua kuvaamaan. Ja perunoita kaveriksi.

Kinkun kastike

kinkun paistinlientä

kokista

Piltti omenasosetta

kermaa

kaikkia jotakuinkin yhtä paljon.

Sekoita ainekset ja kuumenna kiehuvaksi. Tarjoile kinkun kanssa.

Hyvää äänin 5 - 0. Äiskän asteikolla meni kakkosluokan ruuaksi.

Ajat muuttuvat

Nyt jo yli 70-vuotias äitini kertoi, pari vuotta sitten tarinaa omasta äidistään eli minun mummosta. Tai niin kuin meillä päin äidin äitiä kutsuttiin, kirkkomummosta. Mummoa oli vähän yli 50-vuotiaana alkanut ikävä vaivaamaan. Mitä kuulu serkuille, joihin ei ollut pitänyt yhteyttä vuosikymmeniin. Monta kuukautta oli töitä tehnyt selvittääkseen serkkujensa asuinpaikkakunnan ja osoitteen. Oli näet sota vähän sotkenut ihmisiä uusille paikkakunnille. Lopulta oli osoite löytynyt, ja kirjeenvaihto oli jatkunut useita vuosia. Ja kait sitä oli ehditty kylässäkin käydä.

Noinhan se periaatteessa toimii nykyäänkin. Kun ikää alkaa tulla, niin mieleen tulee, että mitähän sille entiselle naapurin pojalle tai luokkakaverille kuuluu. Tai ensirakkaudelle. Vaan nykysysteemeillä ei mene enää kuukausia. Meillä on käytössä monenlaisia netissä toimivia sovelluksia, jotka helpottavat hommaa. On Eniron tms. numerohaut, facebook, skype, twitter ja niin edelleen. Yleensä, jos ihmisen haluaa löytää, niin aikalailla inhimillisellä työmäärällä se onnistuu. Oman lukioluokkani luokkakokousta junaillessani olen moisen huomannut. Mutta oma iloinen ryhmänsä on tämä Blogistaniakin. Olen nyt kirjoitellut tätä Iskä kokkaa -blogia lähes kaksi vuotta. Monia vanhoja tuttuja on löytänyt minut. Ja aina on tuntunut mukavalta. Vaan harvemmin käy niin kuin kävi eilen. Minä tunnistin blogiani kommentoineen ihmisen kirjoitukseen sisältyneiden muutamien murresanojen perusteella olevan samalta murrealueelta kanssani. Lopulta löysin vanhan rippikoulukaverini! Jo vain oli hyvä mieli. Kyllä tämä sosiaalinen media vaan on mahtava paikka.

Tuosta Duvel-oluesta ja siihen liittyvästä keittokirjasta on tullut muutaman kerran jo kerrottuakin. Tänään oli sitten ensimmäisen reseptin kokeilun vuoro:

Ankan rintaa "aigrelette" kastikkeella ja Duvelissa haudutettua hapankaalia (neljälle)

(Lähde: Stefaan Daeninck, Duvel à la Carte, Hollanti, 2005. Vähän minä taas ruuvailin itseni näköiseksi.)

2 ankan rintafilettä

10 cl Duvelia

200 g hapankaalia (EI Lidlin hapankaalia, vaan joko venäläistä tai suomalaista)

2 dl ruokakermaa

2 rkl sinappia

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippurirouhetta

Kuumenna pannu ja laita uuni kuumenemaan 200 asteiseksi. Paista ankan rintafileitä kolmisen minuuttia puoleltaan. Paista nahkapuoli ensin, niin et tarvitse rasvaa ollenkaan. Kun olet paistanut molemmat puolet, siirrä fileet uunin lämpöön 20 minuutiksi. Lopuksi kääräise uunista otetut fileet folioon kymmenenksi minuutiksi vetäytymään ja lopullisesti kypsymään. Sillä aikaa kun ankka paistuu uunissa, valmista hapankaali ja kastike. Pane paistinpannulle hapankaali ja reilu desi Duvelia. Kuumenna kunnes hapankaali on kuumaa. Kaada paistinpannulta neste kattilaan ja pane kansi pannun päälle. Siirrä pannu sellaiseen paikkaan, jossa kaali kestää hetken aikaa kuumana. Lisää kattilaan kerma ja keittele pienellä tulella hieman kokoon. Itse asiassa minä ainakin keittelin niin kauan kunnes ankka oli valmista. Ei se kastike niin paljoa siitä vähentynyt, etteikö olisi ollut hyvä aika. Lopuksi lisää kastikkeeseen sinappi, suola ja pippuri. Sekoita ja kiehauta.

Kun kaikki on tehty, ota kuumat lautaset esiin. Leikkaa ankan rinta ohuiksi siivuiksi. Pane jokaiselle lautaselle tumppu hapankaalia ja jokunen viipale ankanrintaa. Ja lopuksi kauhan reunasta sellainen ohut ruilautus kastiketta päälle. Ja ei muuta kuin syömään.

Tämä ruoka yllätti täysin. Mari ja Juniori olivat sitä mieltä, että nälissään syö ennemmin kuin selkäänsä ottaa. Sen sijaan Äiskä, joka ei Lidlin hapankaalista ole tykännyt, tykkäsi tästä kokonaisuudesta. Rankeerasi asteikollaan kakkoseen. Minä olisin syönyt vaikka kuinka, mutta kun pelottaa, että taas tulee pussikeittopäivä!

Lohta

Tänään tuli tehtyä niin hyvää ruokaa, että jätetään nämä alkuturinat väliin ja mennään suoraan asiaan.

Kasvisliemessä kypsennetty lohi
(Paras keittokirja Nro 1, 2004, Page one publishing AB, Tanska)

700 g lohifilee

kasvisliemi

2,5 l vettä
1 dl valkoviinietikkaa
2 rkl suolaa
5 maustepippuria
2 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 porkkana
1 sipuli

tarjoiluun

uusia perunoita keitettynä tai ekuorittuja tillillä terästettyjä vanhoja perunoita keitettynä
majoneesia + ranskankermaa
etikkakurkkuja

Leikkaa lohi annospaloiksi. Asettele palat vaikkapa uunivuokaan tai muuhun sopivaan tarjoiluvatiin.

Kuori ja viipaloi sipuli ja porkkana. Keitä viipaleita viinietikalla, suolalla, pippureilla ja laakerinlehdellä maustetussa vedessä 15 minuuttia. Kaada kiehuvaa lientä siivilän läpi lohipalojen päälle niin, että kalan yllä on noin sentti kasvislientä. Peitä foliolla ja odota noin 10 - 15 minuuttia. Tarkista, että kala on kypsä ja tarjoile perunoiden ja suolakurkun kera. Kastikkeeksi ranskankerma-majoneesi-seosta.

Äänin 4 - 0 todella hyvää. Äiskän asteikolla kakkonen. Lohen valmistaa sillä aikaa, kun perunat kiehuvat. Voi olla, että meillä joulupäivänä on näin laitettua lohta.

Joulun rauhaa?

Vain reilu viikko jouluun. Talviseen rauhan ja hiljentymisen, hyvän mielen juhlaan. On se vaan kumma, mitä lähemmäs tämä merkkipäivä tulee, sitä väkinäisempää minun on liikkua kaupungilla. Ihmiset poukkoilevat kiireisinä ja kärttyisinä sinne tänne. Ja jopa Joensuun kokoiseen pikkukaupunkiin saadaan aikaiseksi ruuhkia, kun ei uskalleta ajaa risteyksiin. Kun ei ole sitä korttelin mittaista vapaata väliä, vaan pitäisi osata "syöttää" itsensä muun liikenteen sekaan. Eli pyrin järjestämään jouluni siten, että viikkoa ennen h-hetkeä olisi mahdollisimman vähän poukkoiluja jäljellä. Aika hyvin on tänä vuonna onnistunut. Tänään sitten nautin työttömyyden tuomasta extra-mukavuudesta: sain käydä kaupassa ostamassa viikko-ostokset jo aamupäivästä. Ja ihan rauhassa. Ja mitä tulee muuten tähän joulun alusaikaan, niin koska en aio viettää jouluani komerossa enkä pakasteessa, niin meillä siivotaan vain sellainen "näyttää joulun ajan siistiltä" -siivous eikä sulateta pakastinta. Eli aika rauhallista joulun odotusta. 

Mitä taas tulee ruokapuoleen, niin kaikkea sitten ehdittiinkin kokeilemaan. Äiskän päiväruokalistalla luki kauralastuja ja salaattia. Äiskä teki avustajan kanssa itse kauralastut. Minä lupasin tytöille vääntää

Margot-salaattia (meni koko satsi kolmestaan)

pieni köntti (350 g) mukulaselleriä

2 banaania

2 dl hienoksi silputtuja tuoreita herkkusieniä

1 reilu tl currya

vähän ketsuppia 

ja 1 dl ranskalaista etikka-öljy-kastiketta

Kuori selleri ja keitä sitä runsaassa vedessä noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja pieni sentin kanttiinsa oleviksi palasiksi. Ja palaset kulhoon. Leikkaa kuoritut banaanit siivuiksi ja pane siivut sellerin kaveriksi kulhoon. Samoin herkkusienisilppu. Lisää curry, sekoita hyvin ja anna tekeytyä parikymmentä minuuttia. Lisää kastike, sekoita ja anna seisoa vielä viitisen minuuttia. Ruilauta pintaan hieman ketsuppia. Tarjoile.

ranskalainen etikka-öljy-salaattikastike

6 rkl öljyä

3 rkl valkoviinietikkaa

1 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

Aineet sekaisin ja salaattiin. Se on siinä.

Margot-salaatti todettiin äänin 3 - 0 tosi hyväksi. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Jos jotain pitäisi parantaa, niin kastikkeeseen hieman vähemmän etikkaa.

Eilen piti taas syödä itse tehtyjä makkaroita, mutta minulla oli taas keittopäivä, niin perhe söi makkarakeittoa, minä pussikeittoa ja makkarat odottivat jääkaapissa. Tänään sitten perunamuussin kaveriksi ne sieltä esiin kaivettiin. Kun nuo lihaisat makkarat aina tulevat sellaisia pahvisen oloisia, niin päätin aloittaa vaihteeksi perinteisten suomalaisten juttujen kokeilun. Niinpä muussin kaverina tarjoilin tänään

suomalaisia maalaismaksamakkaroita

400 g kokonaisia ohraryynejä

3 dl jauhettua maksaa (= 400 - 500 gramman pala)

5 rkl sian tai lampaan rasvaa sulatettuna

1,5 dl rusinoita

1,5 dl siirappia

1 rkl hienonnettua sipulia

1 tl valkopippuria

1 rkl suolaa

1/2 l maitoa

vettä

ja tietysti suolta, ilman suolta syntyy maksalaatikkoa!

Keitä ohraryynejä hieman vähässä vedessä. Lisää maito ja anna ryynien kiehua puolikypsäksi eli noin tunnin. Lisää muut ainekset. Sekoita hyvin. Anna jäähtyä ja täytä makkarat tällä seoksella. Makkarat saavat olla tässä vaiheessa varsin "lutkun" oloisia. Turpoavat kyllä valmistettaessa. Kieputtele makkarapötkö sopivan mittaisiksi makkaroiksi. Sido kieputtelujen kohdalta puuvillalangalla kiinni ja keitä varttitunti erittäin varovasti. Sellaisessa kuplivassa vedessä. Ennen tarjoamista paista pannulla voissa. Jälleen pienellä tulella, etteivät räjähdä. Tarjoile puolukkasurvoksen kera.

Syötävää kotiruokaa äänin 5 - 0. Äiskältä kakkonen.

Haastattelu

Kaksi viikkoa sitten jäin Stora-Enson määräaikaisesta työsuhteestani lomalle, jonka loppuessa 7.12. myös työsuhde päättyi. Heti ensimmäisenä lomapäivänä kirjoittelin kuusi työhakemusta. Kaikki valtiolle. Terkkuja vaan fanit siellä Valtionkonttorissa. Olkaa huoletta, en hakenut teille. Itsenäisyyspäivää edeltävänä keskiviikkona sitten soi puhelin. Tulisitko ensi tiistaina Kouvolaan haastatteluun? No tulenhan minä, joutava kuleksija. Nyt on sitten viimeisen viikon ajan jännittänyt, kuinka onnistun haastattelussa. Piti ihan käydä parturissa ja kaivaa kauluspaita esiin. Yllättäen huomasin, että ainoat kulmahousut, jotka omistan, olivat kutistuneet! Kun yritin nappia kiinni, niin nappi oli kymmenen sentin päässä lävestä! Lisää keittopäiviä. Ja huomenna farkut jalkaan. Jännittää ihan pirusti, sillä kyseessä olisi vakivirka. Onneksi on tähän ikään oppinut vähän tuntemaan itseään. Jännitys kohoaa aikansa kunnes astun haastattelijan ovesta sisään. Sitten olen taas oma itseni ja tilanteen herra. Terve tuloa huominen!

Tänään tyhjennettiin taas pakastinta. Ruokana oli makaronia ja nakkeja Äiskälle. Meille muille 

lampaan kylkiluita eli ribsejä

(resepti on napattu lähipizzerian antamasta tabasco-mainoksesta)

1 kg lampaan kylkiluita tai porsaan kylkiluita tai kanansiipiä

suolaa

Kastike:

1 murskattu valkosipulin kynsi

2 rkl tomaattipyreetä

1 rkl tavallista Tabascoa (ohje puhui 1-2 tl Tabasco Habaneroa)

1 tl jauhettua juustokuminaa

1 tl paprikajauhetta

yhden appelsiinin mehu

2 tl sitruunamehua (ohje sanoi lime, mutta kun sattui sitruunaa olemaa valmiina kotona)

3-4 rkl fariinisokeria

3 rkl öljyä

Leikkaa kylkiluut yksittäisiksi annospaloiksi ja mausta ne suolalla. Seuraavaksi valmista kastike. Pane kattilaan murskattu valkosipuli, tomaattipyree, kaikki mausteet, appelsiinin mehu, sitruunamehu, fariinisokeri ja öljy. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä sen verran, että alkaa hieman paksuuntua.

Levittele kylkiluut uunipellille ja voitele ne kastikkeella. Paista 180 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Välillä aina lisää kastiketta voitelemalla kylkiluut uudelleen. Tarjoile.

Hyvää äänin 4 - 1. Äiskän asteikolla neljännen luokan ruokaa.

Kaikennäköistä kouhkaamista

Yleensä porukan eläkeläisillä on kaikkein kiire. Meillä on toisin päin. Äiskä on eläkkeellä, eikä sillä ole mihinkään kiire. Itse asiassa avh-potilas tarv

itsee kaikkeen tekemiseensä aikaa enemmän kuin me terveen. Täytyy ehtiä hahmottamaan tilanne ja aktiivisesti ajattelemaan oma reagointi. Minä sen sijaan tunnen itseni välillä kuin ajokoiraksi. Koko ajan johonkin juoksemassa. Ja silti tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Tämä on yksi syy sille, miksi en niin hirveän paljoa välitä joulusta tai muista juhlapyhistä. Pitäisi valmistella joulua... En minä tiedä, kahden aikuistumisen kynnyksellä olevan nuoren perheessä tuntuu välillä, että miksi ihmeessä. Kysyvät kuitenkin jouluaterian ja lahjojen jaon jälkeen: saaks lähtee kavereiden kanssa ABC:lle? Ei taida olla kahden viikon valmistelun arvoista!

Tänään aamulla pohdin diettini mielekkyyttä popsiessani aamupalaksi itse tehtyjä 

italialaistyylisiä maalaismakkaroita

(Lähde: Virkki, Juha, Isän keittokirja, Atena kustannus Oy, Jyväskylä, 2011)

suluissa ohjeen määrät, ilman sulkuja käyttämäni

650 g porsaanlihaa (1kg rasvaista porsaanlihaa, 1/3 oltava rasvaa, ettei makkarasta tule kuivaa)

450 g sianrasvaa

1 valkosipulin kynsi murskattuna eli 6 g

1 rkl suolaa eli 18 g

1 tl maustesekoitusta: 1 tl eli 2 g jauhettua neilikkaa, 1 tl eli 2 g kanelia, 1 tl eli 2 g muskottia ja 1 tl eli 2 g maustepippuria.

makkarasuolta

puuvillalankaa

Jauha liha ja rasva sekaisin lihamyllyllä. Minä jauhoin kolmeen kertaan ja joka kerralla käytin pienempää reikälevyä. Laita liha, valkosipuli, suola ja mausteet kulhoon ja sekoita erittäin hyvin. Pane makkarasuutin paikoilleen ja täytä suoli makkarataikinalla. Solmi suolen sisältö sopivan mittaisiksi makkarapötkylöiksi. Saavat vetäytyä vuorokauden tai kaksi jääkaapissa. Mausteet tulevat tasaisemmin makkaraan.

Esikeitin osan ja sitten paistoin ne pannulla. Osan paistoin suoraan. Parempia olivat suoraan paistetut. Esikeittämisessä ei saa käyttää liian kuumaa vettä, vaan sellaista mikä juuri ja juuri kuplii. Samoin paistamisen tulee tapahtua melko miedolla lämmöllä. Lopputuloksena oli parhaita koskaan tekemiäni makkaroita. Silti ne olivat vielä melko kaukana hyvästä. Jos joku tietää, kuinka saadaan makkarasta poistettua sellainen tietynlainen "pahvimaisuus", niin kertokaa minullekin. Pitääkö siihen jauhaa mukaan kamaraa, vai mitä tehdä?

Aamupalalla pärjäsikin melko pitkään, vaan ei iltaan saakka. Iltapäivällä hyödynsin aamupäivästä lämmittämäni uunin lämmön ja valmistin

Hunajaista kirjolohikiusausta

(Lähde: Väritä ja kokkaa, hunajainen väritys- ja reseptivihko, Suomen mehiläishoitajain liiton julkaisu)

500 g perunoita

200 g savulohta

1 sipuli

2 dl ruokakermaa

2-3 murskattua valkosipulin kynttä

3 rkl hunajaa 

1 rkl suolaa

Suikaloi perunat, paloittele savulohi, pilko sipuli ja laita ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Ripottele suolaa väliin. Levitä salkosipulimurska ja hunaja pinnalle, kaada lopuksi kerma joukoon. Hauduta kypsäksi 150 asteisessa uunissa 1 - 1 1/2 tuntia. Minä laitoin 200 asteiseen uuniin ja puolentoista tunnin kuluttua oli pois otettaessa tuo 150 astetta. Tarjoile.

Äänin 4 - 0 todettiin tosi hyväksi. Äiskän asteikolla meni kakkoseen.

Ja kaverina oli 

salaattia ranskalaistyylisen kastikkeen kera

salaattia silputtuna

kesäkurpitsan pätkä suikaloituna

pari luumutomaattia lohkottuna

10 cm pätkä purjoa suikaloituna

fetakuutioita

ja kaikki sekaisin

kastike:

6 rkl rypsiöljyä

3 rkl valkoviinietikkaa

1 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

Kaikki sekaisin ja salaatin niskaan. Hyvää tuli. Kaikki meni.

Luonteen lujuutta

Eilen jo kerroinkin valmistaneeni makkaroita, jotka oli tarkoitus tänään syödä. Ja vaikka itse sanonkin, tosi herkullisen näköisiä ovat. Vaan ei mennyt niin kuin suunnittelin. Aamulla kun menin vaa'alle, oli painoa 100 grammaa liikaa eli 100 grammaa enemmän kuin viime viikon lauantaina. Sehän tiesi pussikeittopäivää. Onneksi Mari lämmitteli mikrossa itselleen ja Äiskälle eilistä mussakaa. Minä lähdin siksi aikaa koiran kanssa lenkille. Mutta kyllä on oikeasti vaatinut luonteen lujuutta tänään. Nimittäin aina, kun jääkaapin oven avaa, niin tuoksuvat ne herkulliset makkarat. Vaan lujana pysyn! Itsenäisyyspäivänä paino putosi ensimmäistä kertaa vuoteen alle sadan kilon. Kahdessa kuukaudessa on siis paino pudonnut kokonaista neljä kiloa. Keittopäiviä taitaa olla yhteensä viisi. Ei paha! Pahaa sen sijaan on

parsapussikeitto

1/2 pussillista (40 g) Pirkka parsakeittoainesta
1/2 l vettä
1 dl kauraleseitä

Sekoita ainekset, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia. Syö. Energiaa annoksesta kertyy 1585 kilojoulea (380 kilokaloria, ellet vielä 40 vuoden jälkeen ole siirtynyt SI-järjestelmään.). Pahaa äänin 1-0. Äiskä ei voi arvioida, kun ei suostunut maistamaan. Energiaa on vähän, mutta yksi annos päivässä riittää,  sillä minä en ainakaan halua toista annosta. Ennen sitten vaikka raakoja vihanneksia.

Makkarat odottavat jääkaapissa ja ne syödään huomenna, jolloin tulee niistä juttukin. Tänään oli hermo mennä joulukorttien kanssa. Ostin niitä kolmion muotoisia kuusipostimerkkejä. Tosi hieno idea, että mukaan oli laitettu punaisia joulupaketin kuvia, joita voi käyttää kirjeensulkija. Tai sitten ei! Aikani näpräsin, ja kun joka toinen meni hankalan irroitettavuuden takia piloille, poltin päreeni ja heitin roskiin. No, tällaistakin joskus sattuu.

Tormakkana

Murteet ovat mahtavia. Vielä 70-luvulla minua kehotettiin opettelemaan jonkinlainen yleiskieli, koska Etelä-Suomessa saatetaan pitää tyhmänä, jos puhuu murretta! Onneksi enää ei ole niin, vaan murteet ovat nyt arvossaan. Minä olen tietoisesti pyrkinyt säilyttämään oman etelä-karjalaisen kaakkoismurteeni paikkakunnasta riippumatta. Muuten olen siinä tosi hyvin onnistunut, mutta sanavarasto on supistunut. Ei tule käytettyä sanoja, joita ympärillä elävät ihmiset eivät ymmärrä. Tällaisia ovat esimerkiksi muoskat, vanunki, vilkka tai juska. Muutoin murre on säilynyt - kuulemma, ja sanavarastokin palautuu, kun auton keula kääntyy kohti Etelä-Karjalaa. Ihmeellisesti. Tänään kuitenkin olen ollut tormakkana eli aikaansaavana. Heti aamusta koiralle viikon erikoisruokien valmistus. Raukka sairastaa kroonisesti virtsakiviä. Sitten uunin lämmitys ja mussakan teko. Kieli vyön alla jouluruuhkassa poukkoilua ja lopuksi ennen lumitöiden tekoa tuli vielä pyöräytettyä pitkästä aikaa läjä makkaroita. Makkarat ovat vielä jääkaapissa vetäytymässä ja odottamassa huomista kypsentämistä, joten niistä huomenna lisää. Mussaka sen sijaan oli jälleen venäläisestä keittokirjasta napattu varsin pelkistetty versio. Tällä kertaa pelkistäminen ei kuitenkaan tarkoittanut samaa kuin huonontaminen.

Mussaka perunalla ja jauhelihalla venäläisittäin (riittää vamasti kuudelle)

(Lähde: Bluda iz farshsa. Izdatelski dom "Vladis", Rostov-na-Donu, 2010)

400 g sika-nautajauhelihaa

1 sipuli silputtuna

800 g perunoita (esim. Rosamunda)

4 pienehköä munakoisoa

suolaa

öljyä

2 dl maitoa

2 munaa

200 g juustoraastetta

oreganoa

basilikaa

pippuria

suolaa

ketsuppia

Paista jauheliha kuumalla pannulla. Kuullota samalla sipuli. Lisää mausteet ja kunnon ruilautus ketsuppia siten, että syntyy sellainen jauhelihamössö. Perunat voivat olla vaikka eiliseltä tähteeksi jääneitä tai ne voi keittää pelkästään mussakaa varten. Kuori keitetyt perunat ja kuutio ne noin kuutiosentin kokoisiksi kuutioiksi. Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele suolaa pinnalle ja aseta sivuun. Kun vesi alkaa helmeilemään pinnalla, kuivaa ne. Paista öljyttömällä pannulla munakoisoviipaleet kauniin ruskeiksi. Voitele uunivuoka ja lado vuokaan ensin kerros perunoita, sitten jauhelihamössöä ja lopuksi kerros munakoisoviipaleita. Toista menettely. Sekoita maidosta munista ja juustoraasteesta kastike, jonka kaadat viimeiseksi vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 45 minuutista tuntiin. Minä laitoin 200 asteiseen leivinuuniin ja annoin olla puolitoista tuntia. Uunissa oli pois otettaessa lämmintä 150 astetta. Tarjoile.

Ruoka on varmaan aika kaukana aidosta mussakasta, mutta hyvää oli äänin 3 - 0. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkoseen. 

Kiitos avusta

Tuossa aiemmin taisin jo asiasta hieman kertoakin. Uuni hajosi ja meni purkuun. Jossain vaiheessa tajusin, etten yksin saa hommaa hoidettua. No siinä vaiheessa olin selvittelemässä läheisellä rakennustyömaalla clt-elementtirakenteisen puukerrostalon rakentamisen ympäristövaikutuksia. Ei muuta kuin kyselemään, josko joku olisi tullut auttamaan. Työmaan pääurakoitsijan kirvesmiehistä yksi lupautuikin auttamaan, ja täytyy sanoa, että kyllä oli tekemisen meininki, kun hommaan ryhdyttiin. Kaveri junaili aisiat siten, että pyöräytettiin varmasti 10 tunnin hommat kahdessa tunnissa. Ja laadusta tinkimättä. Kun sitten kysyin, paljonko olen velkaa, ei rahasta voinut puhuakaan! Tällaistakin lähimmäisen auttamista vielä Suomesta löytyy. Siinä sitten hetki asiaa tuumattiin ja löydettiin molempia tyydyttävä kokonaisratkaisu. Yhtenä osana oli, että jossain vaiheessa syksyä kutsun kaverin syömään. Tänään oli sitten koitti avusta kiittämisen päivä. Menú alkoi Ankin tekemällä mustatorvisienikeitolla, jota olin säilytellyt tämän tapauksen varalle pakasteessa. Pääruokana oli broileria omenoiden ja siiderin kera. Resepti oli minimaalisin muunnoksin sama kuin Kirjeitä keittiöstä -blogin Pinean valmistama jänis omenoiden ja siiderin kera. Ja jälkiruuaksi söimme vanhan ajan Aino-vaniljajäätelöä ihan itse kehittämäni rakuunakastikkeen kera. 

Broileria omenoiden ja siiderin kera (hyvä satsi kuudelle)

500 g broilerin koipipaloja

500 g broilerin filepaloja

2 sipulia

2 omenaa

3 dl omenasiideriä esim. Écusson Cuvée Spéciale Brut

2 rkl hunajaa (omenankukkahunaja tuntui sattuvan tosi hyvin)

loraus oliiviöljyä

1 tl mustapippuria

1 tl suolaa (tätä ei ollut alkuperäisessä reseptissä, mutta kun tunnen joukkoni, niin lisäsin)

n. 5 dl vettä

Kuumenna öljy isossa paistokasarissa. Paista kanapaloja käännellen kunnes ovat kauniin ruskeita pinnaltaan. Lisää joukkoon kuoritut ja neljään osaan lohkotut sipulit, mustapippuri, siideri ja hunaja. Keitä pienellä tulella noin 40 minuuttia. Kääntele välillä ja lisää vesi vähän kerrallaan joukkoon. Lisää kuoritut ja lohkotut omenat ja suola ja keitä vielä parikymmentä minuuttia. En tiedä miten Pinea oli asian ajatellut, mutta minusta tähän parhaiten sopisivat helposti soseutuvat omenat. Tarjoile vaikka riisin ja yrttivoipatonkien kanssa. Niin me tehtiin ja todettiin yhdistelmä äänin 6 - 0 tosi hyväksi. Äiskäkin rankeerasi kakkosluokkaan, mikä on kova juttu, kun otta huomioon, että ruoka sisälti sipulia.

Rakuunakastike tai rakuunakiisseli

5 dl vettä

5 - 6 tl kuivattua rakuunaa

1/2 dl sokeria

1/2 tl suolaa

2 rkl perunajauhoja

Keitä vesi ja hauduta rakuunoista teen tapainen juoma. Siivilöi rakuunasilppu pois nesteestä. Kuumenna ja sekoita joukkoon sokeri ja suola. Sekoita perunajauhot tilkkaan (1/2 dl) kylmää vettä ja kaada koko ajan sekoittaen rakuunamehun joukkoon. Kuumenna sen verran, että seos kirkastuu ja sakenee. Ihan kuin mikä tahansa kiisseli. Tarjoile kuumana vaniljajäätelön kera. En minä osaa määritellä, että maistuuko se rakuuna nyt lakritsille vai anikselle, mutta pirun hyvin sattuu kuumana kylmän jäätelön kaveriksi. Sanotaan vaikka, että se maistuu rakuunalle. Erittäin hyvää äänin 6 - 0 ja Äiskän asteikolla mene edelleen kakkosluokkaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemista.

Havuja perkele!

Marjo Matikainen huuti otsikon kommentillaan itsensä suomalaiseen urheiluhistoriaan. Ei oikein suksi luistanut. Vähän tahmoo minullakin, mutta ei oikein keksi merkittävää huutelua. Parempi näin. Onneksi tuli aloitettua aikoinaaan tämä ruuanlaiton harrastaminen. Viime viikkoina olisivat postimerkit saaneet olla ihan rauhassa ja tuskin olisin viitsinyt lähteä tirppusiakaan bongailemaan. Mutta ruokaa on pitänyt laittaa joka päivä eli on tullut kaikesta tahmomisesta huolimatta harrastettua. Toki välillä on syöty makaronia ja yt-mylläkässä työnsä säilyttäneiden äitien tekemiä lihapullia, mutta tänään taas kokkailin itse. Jollakin Venäjän reissulla olen törmännyt paikallisessa pektopahissa eli ravintelissa ruokaan, jolle en oikein tiedä kunnon nimeä. Olkoon sitten

uunissa haudutettua lohta ja kasviksia (satsi riittää varmasti kahdeksalle)

3 isoa perunaa (Rosamunda hyvä)

500 g kaalia

2 porkkanaa

1 sipuli

keskikokoinen kesäkurpitsa

keskikokoinen munakoiso

600 g lohta (menee siinä pakasteseikin, jos ei satu tuoretta kalaa olemaan. tai pakastelohikuutiot.)

noin 500 g letsoa (minä käytän sitä, kun aina Venäjältä tulee ostettua. Ihan yhtä hyvin käy esim. Dolmio Chunky Paprika)

2,5 dl majoneesia

1 tl suolaa

Kuori kasvikset. Kuutioi ne yllä mainitussa järjestyksessä kerroksittain uunivuokaan. Päällimmäiseksi suikaloi lohi. Sekoita erillisessä astiassa letso, majoneesi ja suola. Kaada vuokaan kalojen päälle. Hauduta uunissa 180 asteen lämmössä noin tunti. Tarjoile.

Äänin 3 - 1 todettiin ihan syötäväksi perusruuaksi. Äiskä rankeerasi asteikollaan neljännen luokan ruuaksi. Tähän lienee vaikuttanut se, että ruoka on kieltämättä makumaailmaltaan tavallisesta suomalaisesta kotiruuasta poikkeava. Saattaisi muuten toimia ilman kalaakin ihan kasvisruokana. Ruuasta ei ole kuvia, koska kukaan ei ole viitsinyt vaihtaa paristoja kameraan.

Armeijaa käymätön reservin kersantti

Joskus tulee aina miesten kesken tarinoitua varusmiespalveluajoista. Kun paikalle sattuu sopiva porukka, esitän mielelläni kysymyksen: Kuinka on mahdollista, että en ole ollut päivääkään armeijassa, mutta silti minulla on sotilaspassi, ja olen sotilasarvoltani kersantti? Minkä kauemmas rajaseuduilta mennään, sen vähemmäksi käyvät oikeat vastaukset. Suomessa nimittäin puolustusvoimat eli armeija on puolustusministeriön alainen. Sisäasiainministeriö sen sijaan hallinnoi Rajavartiolaitosta, jonka erityistehtävänä on maa-, meri- ja ilmarajojen vartioinnin lisäksi sotilaskoulutuksen antaminen rajaseutujen nuorille miehille. Koulutuksessa toteutetaan soveltuvin osin samoja lakeja, asetuksia ja säädöksiä kuin puolustusvoimien antamassa sotilaskoulutuksessa. Ja minä olen suorittanut varusmiespalveluni Kaakkois-Suomen Rajavartioston Sissikomppaniassa Imatran Immolassa. Eli en ole ollut armeijassa.

Immolassa meillä oli varuskunnan pienestä koosta johtuen todella maittavat ruuat. Noin yleensä. Yhtenä ruokana oli puuro, jota tarjottiin sokerin ja näkkärin kera. Toiset tykkäsivät, toiset eivät. Minä tykkäsin. Vuosia jälkeenpäin opin, että kyseessä oli kattilassa maitoon keitetty 

tattaripuuro

3 dl kokonaisia tattariryynejä

1 l punaista maitoa

1 tl suolaa

Kuumenna maito kiehuvaksi. Lisää tattariryynit ja keitä kunnes puuroutuu. Minulla keittämiseen meni noin 40 minuuttia, aika riippunee jossain määrin tattarista. Lisää suola ja tarjoile.

Meillä todettiin hyväksi äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin. 

No voi hitsi!

Minä puhun kovalla äänellä ja suoraan. Jos on jotain hyvää sanottavaa, sanon sen ilman imarteluja todeten. Ja jos joku menee pieleen, niin sama suoruus ilman kiertelyjä. Ja kaikki yleensä kovalla äänellä. Mari on oivaltanut isänsä luonteen yhden perusominaisuuden. Osti syksyllä syntymäpäivälahjaksi Kiroileva Siili -mukin, jossa luki: "Minen oo ilikiä! Moon vaan suorapuheinen!" Kyllähän minä yleensä ihmisten kanssa pärjäilen ihan hyvin, mutta väkisin aina sattuu joukkoon ihmisiä, joilla vain ei yksinkertaisesti ole silmät samalla korkeudella kanssani. Eikä aina Äiskänkään kanssa. Sitten minä en malta mieltäni ja huomautan jostakin asiasta. Kovalla äänellä ja suoraan! Eihän siitä seuraa muuta kuin kyyneliä ja ahdistusta. Kommenttieni kohde hoitaa nuo kyyneleet, ja minä poden sitten sitä ahdistusta muutaman päivän tapauksen jälkeen. Enkä nuku kunnolla. Nyt sitten ahistaa ja väsyttää yhtä aikaa. Vaan kyllä se siitä taas iloksi muuttuu...

Tänään lievitimme tuskaamme

kylmäsavukirjolohipastalla

(lähde: Lehmusoksa Ritva, 2003, 99 suomalaista kotiruokaa, Gummerus Kustannus Oy)

300 g makaronia (ohje sanoi nauhapastaa tai spagettia, minä käytin tagliatellea ja hyvin toimi)

300 g kylmäsavustettua kirjolohta

1 sipuli

öljyä

2 dl ruokakermaa (ja ohje yllytti kuohukermaa, mutta kun minä olen dieetillä)

0,25 dl valkoviinietikkaa + 0,75 dl vettä (ohjeessa 1 dl kuivaa valkkaria, mutta kun ei sattunut hyllyssäni olemaan)

1 tl paprikaa

1/4 tl jauhettua valkopippuria

1 rkl kuivattua persiljaa

Laita makaronit kiehumaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää viinietikka-vesi-seos ja hetken kuluttua kerma. Kiehauta. Leikkaa kala suikaleiksi ja lisää se kermasipuliseokseen. Sekoita ja keitä pienellä tulella kymmenisen minuuttia. Valuta kypsät makaronit tai pasta tai tagliatelle hyvin ja lisää kalakastike joukkoon. Lisää vielä persiljaa ja sekoita hyvin. Tarjoile.

Erinomaiseksi todettiin äänin 5 - 0. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Minusta ruuassa parasta oli sen valmistuksen nopeus.

Hunajaista ruokaa

Äiskän eksä nuoruusvuosilta kävi. Tuliaiset mukanaan niin kuin aina. Kuten tuossa toissa keväänä kertoilinkin, hän kasvattaa mehiläisiä. Niinpä tuliaisinakin oli herkullista hunajaa. Tämä tuttavuus on saanut minutkin seuraamaan hunajatuotannon käänteitä varmaan enemmän, mitä muutoin olisi tullut tehtyä. Erityisesti Venäjällä liikkuessani olen törmännyt kymmeniin erilaisiin hunajalajikkeisiin. Esimerkiksi akaasiasta tai lehmuksesta kerätystä medestä syntyy mieto ja kuumentamattakin melko juokseva vaalea hunaja. Lempiviljastani tattarista syntyy taas hyvin voimakkaan makuinen, mutta kova hunaja. Eli hunajaa on hyvin monenlaista. Voisi kuvitella toisten lajikkeiden sopivan paremmin esimerkiksi leivonnaisten tai jälkiruokien tekoon. Ja toiset taasen soveltuisivat paremmin suolaisten pääruokien joukkoon. Onhan oluttakin trappistia, bockia, lageria, porteria ja niin edelleen. Miksiköhän hunajaa sitten myydään pääasiassa vain hunajana?

Meillä syötiin tänään omenapuun kukista alkunsa saaneella hunajalla maustettuja

Hunajaisia uunijuureksia

(Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön ja Mehiläishoitajien rahoittama Elämäniloa hunajasta -vihkonen. Vähän muokkasin)

4 porkkanaa

4 naurista

1/2 purjoa

200 g palsternakkaa

2 sipulia

öljyä

2 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

4 isoa ruokalusikallista hunajaa

Kuori juurekset ja lohko ne kuutioiksi. Pana kuutiot öljyllä voideltuun uunivuokaan. Lisää joukkoon suola ja valkopippuri. Kuumenna hunaja mikrossa juoksevaksi, hunajaa pitäisi olla sellainen 1 - 1,5 desilitraa juoksevaksi kuumennettuna. Kaada hunajakin vuokaan. Sekoita hyvin. Hauduta 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. (Minä laitoin 200 asteiseen puu-uuniin ja annoin olla puolitoista tuntia. Lopussa oli Kerman saven uunissa lämpöä 100 astetta.) Kerran hauduttelun aikana kannattaa ottaa vuoka pois uunista ja käännellä juureksia. Tarjoile liha- tai kalaruuan lisäkkeenä. Tai pannulla paistettujen nakkimakkaran pätkien kera, niin kuin me teimme.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskä rankeerasi kolmannen luokan ruuaksi.

Siipi maassa ja sieniruokaa

Tulevana tiistaina on viimeinen päivä töitä. Jatkosta ei hajuakaan. Joulu tulossa. Liiton rahat ehtivät näillä näkymin loppiaisen jälkeen. Hyvää joulun odotusta kaikille. Lanttulaatikko on hyvää, halpaa ja terveellistä. Ja silakka mainio joulukala.

Tänään löytyi pakasteesta niitä Lehmon Laptonin lahjoittamia suppilovahveroita. Olin ostanut joskus aiemmin syksyllä Lidlistä späzleä eli saksalaista munamakaronia pussillisen. Niinpä päätin harjoitella tulevaa omavaraistaloutta ja keitin makaronit ja tein kaveriksi 

sienikastiketta

300 g suppilovahveroita tai mieluummin kanttarelleja

200 g palvikinkkua

1 sipuli

2 tl timjamia

öljyä

suolaa

pippuria

2,5 dl lihalientä

125 g ranskankermaa

125 g smetanaa

4 rkl tummaa Maizena kastikesuurustetta

Kuullota pannulla sipuli. Lisää sienet (minulla oli pakasteessa vahveroita, joista olin syksyllä paistanut nesteet pois ja sitten pakastanut), samoin suikaloitu kinkku. Paista hetkinen pannulla ja lisää timjami, suola, pippuri, lihaliemi, ranskankerma ja smetana. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari kolme minuuttia. Lisää Maizenat, sekoita ja tarjoile makaronin kera.

Meillä ei hirveästi tykännyt kukaan. Minusta oli ihan syötävää, muttei mitään erikoista. Tavallista perusruokaa. Marin kaveri taas tykkäsi tosi kovasti. Resepti pohjautuu saksalaisen keittokirjan ohjeeseen, mutta ymmärsin siitä niin vähän, että taisi tulla ihan oma versio. Kokeilkaa itse.

Oikosulku Pilkon Alkossa Joensuussa

Kirjasta Hunajakeittiö (Vladimirova, L., 2003, Rostov-na-Donu, Feniks) löytyi mielenkiintoinen resepti.

Hunajainen kalapata

1 kg haukifileetä

1 nauris

2 porkkanaa

1 persiljanoksa (tai sellerinvarsi)

1 sipuli

1/2 lasillista sitruunamehua (1,25 dl)

2 rkl hunajaa

2 lasillista valkoviiniä (5 dl)

suolaa ja pippuria maun mukaan

2 rkl voita

Paloittele kala. Pane palaset astiaan ja lisää suolaa. Anna suolautua jääkaapissa tunti. Kuori ja paloittele nauris, porkkana ja sipuli. Laita kuutiot kattilaan, jonka pohjalla olet sulattanut voin. Lisää vielä pätkitty sellerin varsi. Paista hetken aikaa kasviksia kattilassa käännellen. Kun sipulit alkavat hieman kuullottumaan, käännä virta pois. Lisää kalapalata kattilaan, samoin kaikki loput aineet. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja pane kattila uuniin. Hauduta 175 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile.

Näin sen piti mennä. Minä kun en viineistä mitään ymmärrä, kun olen enempi oluen ystävä, niin perjantaina Alkossa myyjältä kysyin, mikä olisi sopiva ja edullinen valkoviini kalaruuan valmistukseen. Nätti nuori nainen vielä ensin luuli minun tarvitsevan viinin ruokajuomaksi, mutta kun kerroin tarvitsevani puoli litraa viiniä kalaruuan valmistukseen, siirtyi esittelemään viinejä. Ongelma oli, että viinejä ei ole puolikkaan pulloissa. Mutta hetken asiaa pyöriteltyämme hän esitteli, että tätä viiniä hän on itse tykännyt käyttää ja tätähän saa 0,25 litran pulloissa. No sitä minä sitten ostin.

Tänään kävin Pilkon City-Marketista ostamassa tuoreen kalan, ja sitten ei muuta kuin keittiöhommiin. Kaikki meni täysin käsikirjoituksen mukaan siihen saakka, kunnnes tuli aika lisätä viini. Korkki auki molemmista pulloista ja pullot alassuin kattilan päälle. Punaviiniä perkele! Eihän siinä mitä. Vahinko oli tapahtunut, joten laitoin padan kyllä uuniin, mutta lopputulos oli niin paha, että edes minä en halunnut sitä syödä. Niinpä keitin koko porukalle riisipuuron riisihiutaleista. Siitä tykkäsimme kaikki. Tarinan opetus: cabernet savignon ei ole valkoviiniä ja vanha konsti ottaa aina ruuanlaitossa käytetystä alkoholista hömpsyt ennen ruokaan käyttöä, on oikein toimiva. Ja senkin opin, että juodessa oluen voi korvata viinillä ja valkoviinin punaviinillä, mutta ruuanlaitossa on pysyttävä ohjeen mainitsemassa lajissa.

JK. Alkossa Heikki pahoitteli asiaa tosi kovasti. Asiasta keskusteltuamme vakuutuin, että myyjäressukalle oli sattunut ilmiselvä oikosulku perjantaisen kaupanteon yhteydessä. Kyse ei ollut tietämättömyydestä. Tekevälle sattuu. 

JK2. Eli ruokaa ei laitettu ohjeen mukaan, joten pieleen meni. Enkä nyt ihan heti huomenna raaski uusia tarveaineita ostaa, joten jos joku kokeilee reseptiä, kertokaa ihmeessä lopputuloksesta. Ensimmäinen ohjeen mukaan valmistetusta ruuasta otettu ja sähköpostiini kommenttien kera lähetetty valokuva palkitaan pienellä venäläiseen ruokaan liittyvällä palkinnolla. Sähköpostiosoitehan on cooking.snowman@gmail.com

40 vuotta venäjän kielen opetusta Joensuussa

1972 Muusa Ojanen ja Larissa Mustonen käynnistivät silloisessa Joensuun korkeakoulussa venäjän kielen opetuksen. Väliin toimittiin pitkät ajat Joensuun yliopistossa, jossa minäkin kävin vanhana ukkona 2000-luvun alussa opiskelemassa sivuaine cum lauden. Eilen sitten oli Itä-Suomen yliopiston nimen alla oppiaineen 40-vuotisjuhlat. Juniori ja Mari lupautuivat olemaan koko päivän Äiskän kanssa, joten minä sain osallistua juhlintaan puolilta päivin aloittaen ja jatkaen myöhään iltaan. Oli tosi mukavaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa oli aikoinaan yhtä aikaa opiskellut. Samoin oli todella mieliinpainuvaa illastaa yhdessä ihmisten kanssa, jotka olivat aikoinaan arvokkaana katedrilta jakaneet meille opiskelijoille tiedonjyväsiä. Nyt juttu soljui tasavertaisten Venäjän tuntijoiden kesken. Hieman jäin kaipaamaan paria viime vuosina eläkkeelle jäänyttä, mutta niinhän se on, että aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Mukavaa oli.

Kannustakaa lapsianne ja lapsenlapsianne opiskelemaan venäjän kieltä koulussa riippumatta siitä, mitä mieltä olette Venäjästä tai venäläisistä. Venäjä on joka tapauksessa naapurimaamme, ja siellä on reilut 140 miljoonaa asukasta. Tästä asiasta emme pääse mihinkään. Ja kuten viimeaikainen kehitys on osoittanut, kielen osaamisesta on varmasti jatkossakin hyötyä. Tänään näpräsin kotiyliopistoni venäjän oppiaineen 40-vuotisjuhlan kunniaksi

Pieniä lihapiiraita (n. 25 kpl, minä tein reilun tupla-annoksen eli noin 60 kpl)

(Lähde: Lehmusoksa & Lehmusoksa, 1995: Venäjän keittiö, Gummerus)

2 pakettia voi- tai lehtitaikinaa levyinä

300 - 400 g keitettyä lihaa tai jauhelihaa (tai toissapäivänä opetellun lihaliemen lihat ja kasvikset silputtuna)

1 dl keitettyä riisiä

2 silputtua sipulia

voita

1 dl juustoraastetta

1/2 dl smetanaa

1 tl mustapippurirouhetta

1/2 valkosipuli murskattuna

1 tl suolaa

1 tl  kuivattua tilliä

1 kananmuna

Ruskista voissa sipulisilppu (jos käytät lihaa tai jauhelihaa, heitä nekin joukkoon. Minä käytin niitä lihaliemen valmistuksesta jäljelle jääneitä lihoja ja jatkan tämän ohjeen loppuun siten, kuten sen itse tein.). Laita kulhoon lihaliemen valmistuksesta jäljelle jääneitä lihoja ja kasviksia. Lisää joukkoon ruskistetut sipulit. Rutistele taikinaa käsin sen verran, että kasvikset hajovat. Lisää joukkoon muut aineet, paitsi kananmuna. Sekoita hyvin. 

Kaulitse taikinalevyt ohuiksi. Ota isolla mukilla tai muulla muotilla taikinalevystä sellaisia kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevia pyörylöitä. Pane keskelle lusikalla täytettä ja nipistele piirakka kiinni. Pane piirakat pellille ja voitele kananmunalla.  Paista kullanruskeiksi 225 asteisessa uunissa 15 minuutissa. Tarjoile alkupalana tai juopottelun lomassa votkan painikkeena. 

Lopulta turnauskestävyyteni petti, ja tein pakasteesta löytyneisiin murotaikinapohjiin vielä jäljellä olevasta täytteestä pienet brittiläistyyliset piiraat. Oikealla pieniä venäläistyylisiä.

Duvel

Sain viime vuonna joululahjaksi vanhimmalta pojaltamme kirjan Duvel ála carte (Stefaan Daeninck, 2009). Harrastan belgialaisia oluita, joten Duvel oli oluena entuudestaan tuttu. Alkosta sitä olin usein ostellut. Kirja oli täynnään reseptejä, joissa käytetään Duvel-olutta. Reseptien testaaminen venähti kuitenkin toukokuulle, ja kun silloin menin Alkoon, kuulin oluen poistuneen Alkon valikoimista kokonaan. Tänään sitten menin ostamaan valkoviiniä ensiviikon kalapataa varten. En ehtinyt kuin ovesta sisään, kun yksi vanhemmista myyjistä kuuli ääneni ja kiikutti Duvel-pulloa: Nyt sitä taas saa! Eli jouluksi oli taas tullut vanha tuttu valikoimiin. Pitihän sitä muutama pullo ostaa, eivätkä ne menneet vielä ruuanlaittoon vaan ruuanlaitossa. Niinpä pitemmittä puheitta mennään asiaan, ettei tule sanottua mitään harkitsematonta. Tänään söimme uunikaurapuuroa, joka onkin jo esitelty. Iltapäivän ja illan mittan keittelin kuitenkin vastaisuuden varalle 

lihalientä

(lähde: Lehmusoksa & Lehmusoksa: Venäjän keittiö, Gummerus)

noin 600 g sianpotkaa

noin 800 g naudan kylkeä tai rintaa

n. 2 l vettä

n. 150 g selleriä

n. 150 g palsternakkaa

3 porkkanaa

1 sipuli kuorineen

2 sipulia kuorittuna

1 rkl voita

1 purjo

2 valkosipulin kynttä kuorineen

10 kokonaista pippuria

1 laakerinlehti

1 tl timjamia

1 rkl kuivattua persiljaa

2 tl suolaa

Laita lihat kylmään veteen. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä ihan pienellä tulella varttitunti. Poista kertynyt vaahto.

Pese porkkanat puhtaaksi ja pilko isoiksi palasiksi. Kuori kaksi sipulia ja pilko palasiksi. Ruskista sipulit ja porkkanapalat voissa pannulla. Kuori palsternakka ja selleri ja paloittele ne. Pane kattilaan, samoin kokonainen sipuli kuorineen, kuin myös valkosipulin kynnet. Pane kaikki ainekset kattilaan, myös ruskistetut porkkanat ja sipulit.  Peitä kattila kannella ja hauduta hyvin pienellä tulella 4 - 5 tuntia. Liemi saa vain juuri ja juuri poreilla. 

Kaada liemi siivilän läpi. Pakasta puolen litran astioihin ja käytä tarpeen tullen. Erottele lihat luista ja käytä ne ja juurekset lihapiiraan valmistukseen. Ylihuomenna tehdään Iskän  keittiössä lihapiiraita.

Pussikeittoa - asenteella!

Tänään sitten huono arpa laukesi neljännen kerran diettini aikana. Eli painoin enemmän kuin viikko sitten vastaavana päivänä. Tämä taas tarkoitti sitä, että minulla on ollut tänään ruokana pussikeittoa, jota on terästetty desilitralla kauran leseitä. Energiasisältö noin 1500 kJ per lautanen. Annoksia olisi saanut päivän aikana syödä kaksi lautasellista, mutta nälkä on pitänyt niin aktiivisena, etten ole ehtinyt toista annosta valmistamaan. Väliin tietysti olen suurimpaan nälkään antanut itselleni luvan syödä hedelmiä ja raakoja vihanneksia ja juureksia. On muuten vaatinut jonkin verran selkärankaa, kun satuin laittamaan ruuaksi lohilasagnea. Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä. Siinä sitten katselet vierestä, kun muut vetävät herkullisen tuoksuista lasagnea mahaansa ja kehuvat syödessään: on muuten tosi hyvää! Maistuis varmaan sullekin! Pysyin lujana. Kesään mennessä on päästävä tavoitteeseen, 20 kiloa painosta pois! Huomenna sitten maistelen.

Savulohilasagne

(alkuperäinen ohje luettavissa osoitteessa kotikokki.net, minä vähän oikaisin)

10 lasagnelevyä

400 g kylmäsavustettua lohta

300 g pakastepinaattia

1 sipuli

öljyä

tilliä

1 tl mustapippuria

5 dl lihalientä

100 g sulatejuustoa

1 tl muskottia

2 rkl vehnäjauhoja

juustoraastetta

Sekoita jauhot lihaliemeen ja kuumenna koko ajan hämmentäen. Jatka hämmentelyä ja lisää sulatejuusto pienissä erissä. Ole tarkkana, ettei pala pohjaan. Siirrä sivuun.

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota silppu pannulla öljyssä. Lisää sulatettu pinaatti ja lämmittele mössöä hetken aikaa pannulla. 

Seuraavaksi voitele uunivuoka. Pane sen pohjalle kerros lasagnelevyjä, sitten pinaattimössöä, savulohisiivuja ja ripottele tilliä pinnalle. Toista äskeinen ja laita vielä päällimmäiseksi lasagnelevyt. Kaada sivuun siirtämäsi kastike vuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista puolisen tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarjoile.

4 - 0 kehuivat oikein hyväksi. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkoseen. Pääsenpä huomenna maistamaan minäkin.

Ole iloinen!

Pari vuotta sitten päätin tehdä Äiskän aivoinfarktin jälkeen saamalle afasialle jotakin. Soitin Helsingin yliopiston puheterapeutteja kouluttavan tiedekunnan professorille ja kerroin Äiskän tarinan. Pyysin proffaa kertomaan minulle Suomen parhaan puheterapeutin nimen, jotta voisimme tehdä Äiskän puhekyvylle jotain. Professori antoi yhden nimen ja puhelinnumeron. Kertoi toki senkin, että on useita määritelmään sopivia ihmisiä, mutta tämä yksi on sellainen, että ottaa vastaan asiakkaita myös yksityisesti. Eli jääköön nimi mainitsematta, ettei tule kränää osaajien kesken. No me sitten matkustettiin Helsinkiin ja istuttiin kolme tuntia terapeutin testattavana. Tai oikeastaan Äiskä istui testattavana, minä vain sujuvasti vierestä seurasin. Loppuarvio: usean kuukauden kestävällä neljän viiden tunnin päivittäisellä harjoittelulla Äiskä saattaisi oppia sanomaan yksittäisiä sanoja siten, että läheiset ihmiset ymmärtävät! Terapeutin läksiäissanat Äiskälle: Ole iloinen, olen nähnyt, että sinä ymmärrät kaiken, mitä sinulle puhutaan. Luonani on käynyt myös afaatikkoja, jotka eivät osaa puhua eivätkä ymmärrä mitä heille puhutaan. Silloin elämä on tosi yksinäistä.

Näillä on menty eteenpäin, mutta eihän tuota puheasiaa voi unohtaa. Päivisin minä kaipaan ajoittain juttuseuraa - kaksisuuntaista keskustelua. Ja Äiskää ottaa välillä armottomasti päähän, kun kukaan ei ymmärrä, vaikka kuinka yrittää jotakin selittää. Ja öisin minä näen kerran pari kuukaudessa unta, että yht'äkkiä Äiskä alkaa puhumaan. Ja meillä on ihan mahdottoman paljon tarinoitavaa! Kait tämä on sitä asioiden alitajuista työstämistä, vaikka kyllähän sitä kaikesta huolimatta vieläkin toivoo, että oppisi edes joitain sanoja.

Tänään ei kuitenkaan tarinoitu. Tänään kokkailtiin 

kalkkunaperunoita wieniläisittäin

(lähde: Heinrich Bauer Carat KG (toim.): Einfach lecker kochen, Wiener Küche)

1 kg keitettyjä perunoita

3 sipulia

ruohosipulia

200 g savustettua kalkkunaleikettä

öljyä

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Kuori ja siivuta sipulit. Kuori ja lohko perunat. Viipaloi kalkkunaleike. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää perunalohkot ja paahda aika kuumalla pannulla viitisen minuuttia eli sen aikaa, että perunat ja sipulit alkavat saada hieman ruskeaa väriä pintaan. Lisää suola, pippuri ja viimeksi kalkkunasilppu. Kääntele sen aikaa, että myös kalkkunasiivut lämpenevät. Lisää vielä ruohosipuli ja sekoita. Tarjoile.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla meni kolmoseen - ei tykännyt sipuleista. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta loppuivat paristot taas kerran.

Laihdutuskuuri

Kaksi ja puoli vuotta sitten painoin tupakoinnin lopettaessani 83 kiloa. Ihan kohtuullinen paino 178 senttiä pitkälle miehelle. Vaan kesän aikana paino nousi kilon viikossa ja pysähtyi sitten reiluun 90 kiloon. Syksyllä poksahti kilpirauhanen ja taas tuli kymmenen kiloa lisää. Siellä se on sitten on viimeiset pari vuotta ollut, sadassa neljässä kilossa. Kuukausi siten tuli mitta täyteen, ja aloitin dieetin. Joka aamu mies vaa'alle ja lukema kalenteriin ylös. Jos paino on vähemmän tai saman verran kuin edellisellä viikolla vastaavana päivänä, on kaikki hyvin. Vaan jos se on enemmän, niin koittaa pussikeittopäivä. Puolen litran satsi pussikeittoa, johon on lisätty desi kauraleseitä, sisältää energiaa noin 1500 kilojoulea. Kahta lautasellista enempää ei päivässä pysty syömään eli saatu energiamäärä lienee hieman alle vuodepotilaan tarpeen. Ja paino tippuu varmasti, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Tähän mennessä vauhti on ollut noin 70 grammaa päivässä eli juhannukseen mennessä pitäisi saavuttaa jo alle 90 kilon paino. Ja keittopäiviä on kuukaudessa ollut kolme.

Kerroin dieetistä maisteri Siiskoselle, joka suositteli minulle pähkinädieetin testaamista. Ei onnistu! Iloisella 80-luvulla sain silloiselta tyttöystävältäni syntymäpäivälahjaksi ison leipäkorillisen erilaisia pähkinöitä. Niihin tuli himo: yhden vielä otan ja sitten lopetan. Ja tätä jatkui niin kauan, että vatsaa koski, mutta silti piti vielä yksi ottaa. Kyllä oli helpotus, kun pähkinät vihdoin loppuivat. Kori minulla on vieläkin. Terveisiä vain Hirvosen Jaanalle Imatralle. Eli pähkinädiettiin en enää ryhdy, käy vielä kuten kaalisoppadieetissä. Lihoin, kun oikein tykkään kaalikeitosta! Huomenna voi tulla keittopäivä. Oli nimittäin sen verran hyvää

sitruunainen broileripasta

(lähde: Kati Jaakonen (2012), Kodin suuri keittokirja, A Bonnier Group Company. Pientä säätöä piti tehdä, että ei tarvinnut kauppaan lähteä aineksia ostamaan.)

loraus oliiviöljyä

lorauksia sitruunamehua

450 g maustamattomia broilerisuikaleita

pieni valkosipuli murskattuna

1 tl sitruunapippuria

1/2 tl suolaa

1 sipuli silputtuna

yhden sitruunan kuoriraaste

yhden sitruunan mehu

4 dl ruokakermaa

1 ruukku thai-basilikaa silputtuna

vettä 

suolaa

sitruunamehua

200 g makaronia

Laita paistinpannulle öljy, loraus sitruunamerhua ja lämmöt päälle. Kypsennä broilerisuikaleita pannulla, lisää valkosipulimurska ja silputtu sipuli. Jatka kypsentämistä. Lisää sitruunapippuri, suola ja sitruunan kuoriraaste. Purista sitruunasta mehut pannulle ja kaada kermat sekaan. Kuumenna. Silppua thai-basilika pinnalle ja nosta pöytään. Kaveriksi voi keittää sitruunamehulla ja suolalla maustetussa vedessä makaroneja ellei kaapissa satu olemaan ihan oikeaa sitruunapastaa.

4 - 0 hyvää. Ja pitkästä aikaa Äiskän asteikollakin meni ensimmäisen luokan ruuaksi. Njam!