maanantai 29. lokakuuta 2012

Parittomia sukkia

Välillä tuntuu, että joko pesukone tai kuivausrumpu syö sukkia. Ihan ihmeellistä, joskus saattaa olla useita kappaleita ilman paria. Ja kun kysyn Marilta ja Juniorilta, ei kummankaan sukkalaatikossa ole yhtään paritonta sukkaa. Ei edes tarkistamisen jälkeen! Minä niitä sitten jemmailen vaatekaapin nurkkaan. Joskus viikon parin odottelun jälkeen parittomien määrä saattaa pudota sukkaan tai kahteen. Kun pidemmän aikaa kaveria odottaneita alkaa olla puolenkymmentä, heitän menemään. Tämä tapahtuu pari kertaa vuodessa. Tänään sitten Juniorin kanssa sovimme, että merkitsen langanpätkällä sukat. Meillä on niin samankokoiset jalat, että tahtovat välillä mennä sekaisin. Tässä tarkoituksessa hain kaikki huushollin sukat kerralla paikalle ja aloitin homman. Ensin hajalliset parit roskiin. Sitten lajittelu, jossa jokainen väärän henkilön laatikkoon eksynyt sukka pääsi takaisin kotiin. Ja hemmetti sentään! Juniorin kamoista löytyi ainakin kymmenen paritonta sukkaa. Ja kaiken huippuna toinen sukista, jotka olin ostanut kolme viikkoa sitten. Käsittämätöntä, että mihin toinen kappale on kadonnut! Sen on varmaan joko pesukone tai kuivausrumpu syönyt.

Me sen sijaan söimme tänään

riisivanukasta.

Riisivanukas on näitä vanhan ajan nerokkaita "eilisen tähteistä" -ruokia. Meillä siis oli eilen ruokana riisipuuroa, oikein puuroriisistä keitettyä eikä mitään hiutalepuuroa. Keitin kerralla tupla-annoksen ja ruokailun jälkeen siirsin tähteet odottamaan tätä päivää. Samoin ennakoin tulevaa keittämällä puolukoista mehukeiton. Tänään sitten lisäsin kylmään puuron jämään niin paljon maitoa, että syntyi sellainen vetelä velli. Siihen rikoin pari kananmunaa, lisäsin kolme ruokalusikallista sokeria ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria. Lopuksi vielä kourallinen rusinoita, kunnon sekoitus ja uunivuokaan. Vuoka puoleksi tunniksi 160 asteiseen kiertoilmauuniin. Kun vanukkaan pinta alkoi näyttää kauniin ruskealta, nostin vanukkaan pöytään ja tarjoilin kaveriksi kylmää mehukeittoa.

Hyvää äänin 3 - 1. Juniori ei tykännyt puolukan kirpeydestä. Äiskän asteikolla kakkonen.

6 kommenttia:

  1. Me käytetään tällaisia sukkapyykki poikia http://www.minunmaailmani.com/wp-content/uploads/2011/08/nipsut.jpg

    Miehillä on omat värit ja aina ennen kun pistävät sukat pyykkikoriin niin laittavat sukat yhteen tällä. Sitten on helppo heittä pesukoneeseen ja nostaa sieltä kuivumaan ja suuoraan kaappiin :)
    Minä en noita käytä, koska minun sukat ei jostain syystä katoa ja minulla on niin pieni jalka, ettei ole varaa että kukaan ota mun sukkia :)
    Noita löytyy samasta paikasta kaupasta jossa on pyykkipojan ym.
    Suosittelen!

    ps. Pyykkikorin yläpuolle on kaksi koukkua missä vapaat nipsut roikkuu, sitten on aina helppoa ottaa ne ja meillä sattuu olemaan vaatekaapissa sellaiset metalli "langat" (johon vissiin ripustetaan solmio tai vyö) meillä miehet ripustavat sukat siihen.

    VastaaPoista
  2. Meillä on kai pahimmillaan n. 20 eriparisukkaa tietyssä korissa. Ihmeteystä herättää, miten edes noin montaa erilaista sukkaa edes on olemassa. Mutta silti meillä onnistuu. Silloin tällöin yksinäinen sukka löytää parinsa, usein ei. Jäljelle jääneet parittomat käytän siivousliinoina. Ne on sopivia esim. kylppärin peilien pesuun yms =). Sitten vasta roskikseen.

    Riisivanukas on pahaa. Riisipuuro on hyvää.

    VastaaPoista
  3. Salix puhuu supi sukkapojista :) myydään normikaupoissa teknokemian osastolla (pesuaineet ja välineet) tosi hyviä paitsi jos... omistaa sivusta ladattavan koneen, voivat irrota pesussa ja jumittaa rummun, toisen kerran jälkeen totesin tulevan niin kalliiksi, että kestän parittomat :D Ja oikeasti tykkäsin supeista! Nyt tuntuu hyvältä ettemme ole ainoa perhe jossa kärsitään parittomista. Jos meillä on ylivuotisia sellaisia, kiillotan juhlakengät, yms särkyviä matkoilla ja heitän kertakäytön jälkeen menemään (ja suren suuresta joka kerta ;)

    Meillä oli toinen nerokas tähde jälkkäri tänään: pullavanukas, erittäin suosittu meidän perheessä, riisivanukas on pikkuisen jäänyt vähemmälle suosiolle meidän perheessä....

    VastaaPoista
  4. Olen jo aikalailla tottunut näihin parittomiin. Silti aina välillä ihmetyttää. Mukava kuulla, että muillakin on samanlaisia pesukoneita, jotka syövät sukkia.

    Ja täytyy myöntää, että parempaa riisipuuro on ihan puurona.

    VastaaPoista
  5. Hiikkis, minulla on juuri sivusta täytettävä kone, eikä ikinä ole tapahtunut mitään (koputtaa puuta) ja olen jo käyttänyt tätä systeemiä 10-15 vuotta.

    Meillä käy niin, että jos on parittomia sukkia (sen vuoksi että toinen menee rikki) niin nämä parittomat käytetään kotisukkina. Tämä emäntä on niin pihi, ettei hyviä sukkia heitetä poois vain siksi että ne on parittomia :)

    VastaaPoista
  6. Hirmusen hauska sukkajuttu! En tähän katoavaan luonnonvaraan ole törmännyt sen jälkeen, kun hoksasin kadonneen sukan liiskaantuneen tiukasti pyykkirummun näkymättömissä olevaan yläosaan eikä se siis jäänyt sinne odottelemaan seuraavaa pyykkilastia, jolloin taas piti ihmetellä mistä se siihen tupsahti :) Suosittelen siis kopeloimaan rummun, jotta kadonneet löytyisivät.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.