torstai 22. marraskuuta 2012

Siipi maassa ja sieniruokaa

Tulevana tiistaina on viimeinen päivä töitä. Jatkosta ei hajuakaan. Joulu tulossa. Liiton rahat ehtivät näillä näkymin loppiaisen jälkeen. Hyvää joulun odotusta kaikille. Lanttulaatikko on hyvää, halpaa ja terveellistä. Ja silakka mainio joulukala.

Tänään löytyi pakasteesta niitä Lehmon Laptonin lahjoittamia suppilovahveroita. Olin ostanut joskus aiemmin syksyllä Lidlistä späzleä eli saksalaista munamakaronia pussillisen. Niinpä päätin harjoitella tulevaa omavaraistaloutta ja keitin makaronit ja tein kaveriksi 

sienikastiketta

300 g suppilovahveroita tai mieluummin kanttarelleja
200 g palvikinkkua
1 sipuli
2 tl timjamia
öljyä
suolaa
pippuria
2,5 dl lihalientä
125 g ranskankermaa
125 g smetanaa
4 rkl tummaa Maizena kastikesuurustetta

Kuullota pannulla sipuli. Lisää sienet (minulla oli pakasteessa vahveroita, joista olin syksyllä paistanut nesteet pois ja sitten pakastanut), samoin suikaloitu kinkku. Paista hetkinen pannulla ja lisää timjami, suola, pippuri, lihaliemi, ranskankerma ja smetana. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari kolme minuuttia. Lisää Maizenat, sekoita ja tarjoile makaronin kera.



Meillä ei hirveästi tykännyt kukaan. Minusta oli ihan syötävää, muttei mitään erikoista. Tavallista perusruokaa. Marin kaveri taas tykkäsi tosi kovasti. Resepti pohjautuu saksalaisen keittokirjan ohjeeseen, mutta ymmärsin siitä niin vähän, että taisi tulla ihan oma versio. Kokeilkaa itse.

3 kommenttia:

  1. Masennus on ohi maanantaina, kun maisteri Siiskonen kurvaa pihaan. Turinoidaan, saunotaan, otamme muutaman oluen ja syömme mukanani tuomaa Etelä-Karjalaista Pullin rieskaa!

    VastaaPoista
  2. Parasta elämässä on ystävät.

    VastaaPoista
  3. No voihan siipi...onneksi Maisteri Siiskonen rientään ystävää piristämään ja maailmaan parantamaan!
    Oisit lähempänä pestaisin sut pieällysmieheksi ja apupojaksi hyllyprojektiin!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.