sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Raita kanankoivella

Johan meni päivä nopeasti. Voisi jopa sanoa, että aika meni kuin elokuvissa, sillä itse asiassa juuri elokuvissa kävimme. Käytiin katsomassa Metsän tarina. Äiskä kun tykkää noista luonto-ohjelmista, ja lisäksi oli lapsuuden tuttu kuvaajana. Mikäs siinä, ihan mukava filmi Suomen luonnon vuodenkierrosta. Se vaan on ihme, että kun Äiskän kanssa käydään katsomassa yksi tunnin elokuva ja piipahdetaan puolen tunnin pikakylässä Marin luona, niin mitään muuta ei sitten tänään ehtinytkään. Paitsi siivota kaikki jouluun liittyvä pois. Ja valmistaa 

tandoorikanankoipia ja raitakastiketta (älkää ihmeessä kysykö, miksi kastikkeen nimi on raita!)
neljälle

8 kpl broilerin koipipaloja eli noin kilo

Tandoorimarinadi 

5 dl maustamatonta jugurttia
1 dl sitruunamehua
1 tl kuivattua minttua
1 rkl suolaa
1 rkl kuivattua ja jauhettua punaista chiliä
1 rkl garam masalaa
1 rkl valkosipulijauhetta
1 tl kuivattua inkivääriä

Raitakastike

5 dl maustamatonta jugurttia
1 punasipuli
2 tl kuivattua minttua
1 iso valkosipulinkynsi

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Lisää joukkoon koipipalat. Anna marinoitua puolesta tunnista tuntiin. Levittele marinoituneet koipipalat uuninkestävään laakeaan astiaan. Paista 225 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia ja aina varttitunnin välein voitele marinadilla.

Siinä vaiheessa, kun laitat kanankoivet marinoitumaan, niin tee myös raitakastike. Ehtivät maut tasaantumaan. (Ja kertokaa minulle, mistä tuo nimi tulee.) Kuori sipuli ja valkosipulin kynsi. Silppua sipuli hienoksi. Laita kulhoon jugurtti, sipulimurska, minttu ja puserra valkosipulin kynsi joukkoon. Sekoita ja pane syrjään tekeytymään.

Keitä vaikka riisiä kaveriksi. Kun koivet ovat kypsiä, tarjoile riisin ja salaatin kera. Jokainen saa sitten pöydässä mättää mieleisensä raitaklöntin riisin ja kanan päälle.



Äänin 4 - 0 hyväksi todettiin. Äiskä on niin tottunut näihin minun sörsseleihin, että rankeerasi asteikollaan kolmoseen.

Huomenna sitten arvotaan Pelmennitsa-arpajaisten voittaja.

3 kommenttia:

  1. Nam!! Tosi hyvää tuo tandoorimaustettu kana! Tuli oikein nälkä tätä lukiessa!

    VastaaPoista
  2. Tässä raidan etymologia Wikipediasta:

    The word raita first appeared around the 19th century and it comes from the Hindi language.[1] The word raita in Hindi and Urdu is a derivative of the Sanskrit word rajika, meaning black mustard, and tiktaka, meaning sharp or pungent.[2] Raita is sometimes called pachadi.

    Minä tein joskus omat raitani maustamattomaan jogurttiin, mutta maistettuani oikeita intialaisia raitoja totesin, että joku piimätuote voisi olla autenttisempi.

    VastaaPoista
  3. Asian vierestä tietty kommentoin, mutta tykkäsin kovasti ko. elokuvasta! Paitsi että kerronnan olisi vaikka voinut jättää pois; kuvat ja musiikki puhuivat puolestaan.
    anne

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.