sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kirpparilla

Äiskä on aina tykännyt käydä kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa. Tästä ominaisuudesta oli suuri hyöty, kun remontoimme ennen Äiskän sairastumista vuonna 1949 rakennettua rintamamiestaloamme. Esimerkiksi kylpyhuoneessa on saunan ovi, lauteet ja wc-istuin ainoat uutena täyteen hintaan ostetut tavarat. Muu kaikki on joko uutena tai käytettynä jostakin nimelliseen hintaan ostettua. Sama on ollut vaateostosten kanssa. Joskus yllytin Äiskää menemään ihan oikeaan vaatekauppaan. Äiskä kertoi, että ei osaa asennoitua uuden ostamiseen, kun mukavalla kiertelyllä saa kirpparilta ihan hyviä murto-osan hinnalla. Käyhän se niinkin! Nyt sitten sairastumisen jälkeen kirppareilla käynti on ollutkin viikottainen rutiini. Isossa hallissa hiippaillessa tulee käveltyä yllättävän paljon ja mielikin piristyy. Ja mikä minun kannaltani tärkeintä, samat hiippailut muotitavaratalossa tulisivat jonkin verran tyyriimmiksi! Tänäänkin käytiin kiertelemässä. Uudet farkut ja kaksi paitaa - € 15,00. Olipa mukava kotiin tultua ryhtyä laittamaan 

hunajakanaa

250 g maustamattomia broilerisuikaleita
öljyä
1 sipuli silputtuna
teelusikan kärjellinen mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
2 rkl hunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1/2 sieni- tai kanaliemikuutio
1/2 dl ruokakermaa

Kypsennä kanapalat kevyesti öljyssä. Lisää sipulisilppu, pippuri ja paprika sekä vehnäjauho. Sekoita. Lisää vesi, hunaja ja liemikuution puolikas. Sekoita ja kypsennä pienellä teholla varttitunti. Lisää lopuksi kerma. Tarjoile riisin tai makaronin kera.



Hyväähän siitä tuli. Vaan Äiskä ei tällä kertaa tykännyt yhtään, kun sähläsin liian montaa asiaa kerrallaan ja riisit jäivät vähän koviksi. Äiskä sitten napsi kanapalat lautaselta. Ensi kerralla parempi tuuri.

1 kommentti:

  1. Minäkin rakastan kirppistelyä ja monesta syystä. Rahansäästö, kierrätys, aarre"jahti", tavaroiden tarinat, toisten ilahduttaminen pikkulahjoilla joita on kirppareilta löytänyt...

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.