lauantai 17. toukokuuta 2014

Edullista ja nopeaa ruokaa?

Tässä alkuviikosta oli uutisissa juttua eri kauppaketjujen edullisuudesta. Minähän olen iät ajat kertonut, että ostan ison kuorman Lidlistä, koska se tulee 20 - 30 euroa per reissu halvemmaksi. Ja sitten ne, mitä ei Lidlistä löydy, tai mitkä eivät ole Lidlissä laadukkaita, ostan tuosta lähikaupasta - pienestä ja kotoisasta Pilkon sittarista. Alkuviikosta osti ensin Lidlistä ruukun basilikaa ja sitten CM:ssa huomasin, että ehkä tarvitsen sittenkin kaksi ruukullista. Sitten minulla oli ruokaa laittaessa ruukku molemmista kaupoista.


Vasemman puoleinen CM:sta, oikeanpuoleinen Lidlistä-
Toisaalta tuntuu, että on parempi, jos vähän isommalla hinnalla saa enemmän. Mutta toisaalta, jos tarvitsee vain vähän, niin miksi ostaa ylimääräistä. Hukkaanhan se yleensä menee kumminkin. Summa summarum: kannatta katsoa muutakin kuin pelkkää hintaa ja ajatella omaa tarvettaan, kun tekee ostopäätöstä.

Mutta siitäkin huolimatta tänään syötiin

Pekonipastaa

paketti pekonia
4 salottisipulia
valkosipulin kynsi
öljyä
1,5 dl lihalientä
2 dl kuohukermaa
munankeltuainen
nippu ruohosipulia

400 g spirelliä eli kierremakaronia
vettä, suolaa

Leikkaa kinkku ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipulit ja lisää pekonit. Kaada lihaliemi joukkoon ja anna kiehahtaa. Lisää kerma ja keitä pienellä tulella sen aikaa, kun keität makaronit pehmeiksi. Kun pasta alkaa olla al dente eli melkein pehmyt, sekoita munankeltuainen kastikkeeseen. Älä keitä enää. Valuta pasta lävikössä ja sekoita se kastikkeen kanssa tarjoilukulhossa. Ripottele pinnalle ruohosipulia. Tarjoile.



Hyvää äänin 2 - 0, Äiskän asteikolla kakkosluokan ruokaa.

2 kommenttia:

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.