lauantai 31. toukokuuta 2014

Ystävä kylässä

Tämänpäiväisen tekstin kirjoittaa poikkeuksellisesti virtuaalikylässä käynyt Peggyn pienen punaisen keittiön Peggy.



Minä, monessa liemessä keitelty 40-vuotias nainen, neljän lapsen kotiäiti ja Walesilaisen tiikerin vaimo. Jo nuorena tyttönä olin aika sähikäinen, ja ystäväpiirini oli laaja. Pikku hiljaa ajauduin huonoon seuraan ja vuosien päästä vasta havahduin siihen, onneksi. Silloin päätin muuttaa elämäni suuntaa ja huomasin positiivisen elämän antavan minulle paljon, vain taivas rajana. Sillä asenteella olen mennyt jo montakymmentä vuotta ja nauttinut elämän pienistä asioista. Perhe, ystävät, kaverit ja tutut, siinä on onnen resepti ja mitä muuta siinä enää kaipaakaan? No, nyt pitää lisätä kyllä reseptiin vielä se RUOKA! Rakastan hyvää ruokaa ja kukapa ei? 

Keväällä tapahtui jotain odottamatonta, kun minulle hyvin rakas ihminen katsoi kuolemaa syvälle silmiin. Olo oli lohduton, kun jouduin katsomaan sivusta sitä suurta kamppailua. Tukijoukot olivat silloin kultaakin arvokkaampaa, ja olin onnekas, koska sain paljon arvokasta tukea perheeltäni sekä odottomattomasta paikasta, internetistä! Olin lukenut Iskä kokkaa-blogia ja tiesin Ilkan elämästä pintaraapaisun. Lopulta huomasin viestitteleväni tunnon tuskia Ilkalle ja nyt kiitän! Kiitos, siitä tuesta mitä olen saanut, ne ovat antaneet minulle voimaa ja toivoa. Tänään voin iloita, rakas ihminen on luonamme ja minä sain uuden ystävän. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.....

-Peggy-


Coleslaw-salaatti ja makkaratortillat (Ohje on tehty 6 hengelle.)

6 Grilliwurst Louisiana Hot BBQ-makkaraa tai jotain muuta mausteista makkaraa
6 tortillaa
juustoraastetta

Laita leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tortillat ja ripottele juustoraaste päälle.
Sulata juusto uunissa 200 asteessa. Paista sillä aikaa makkarat.
Ota tortillat uunista, täytä makkaralla, viskillä maustetulla coleslaw-salaatilla ja maustekastikkeilla jos kaipaa lisämakua. Rullaa tortilla kääröksi ja nauti lämpimänä!

Viskillä maustettu coleslaw-salaatti

500 g valkokaalia
3 porkkanaa
1 makea sipuli
2 pientä valkosipulinkynttä
4 rkl valkoviinietikkaa
150 g ranskankermaa
1/2 dl majoneesia
3 rkl viskiä
3 rkl sinappia
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Poista kaalista uloimmat lehdet sekä kanta ja leikkaa kaali puoliksi.
Kuori ja pese porkkanat. Ota sipulista kuori irti.
Raasta kaali, porkkanat ja sipuli suikaleiksi.
Sekoita kaali, porkkanat, sipuli, viski ja valkoviinietikka kulhossa.
Sekoita ranskankerma, majoneesi, sinappi, mausteet ja puristettu valkosipuli keskenään.
Kaada kastike raasteen sekaan, sekoita ja anna maustua jääkaapissa noin tunti, mielellään yön yli ennen tarjoamista.


2 kommenttia:

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.