tiistai 31. toukokuuta 2016

Tulevaisuuden ruokaa jo tänään

Marilla on kaveri Emppu, joka tykkää ruuanlaitosta ihan yhtä paljon kuin minä. Empun kanssa ollaan kokkailtu milloin mitäkin. Yleensä olemme pyörineet enemmänkin kokeellisen keittiön puolella. Taas viime viikonloppuna Emppu oli Joensuussa käymässä. Samaan aikaan sattui opiskelijakaverini Maria matkallaan pysähtymään joksikin aikaa kaupunkiin. Niinpä meitä olikin aimo joukko kokkaamassa



Toukkapihvejä


2 perunaa

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2 munaa

noin 4 rkl vehnäjauhoja

1 tl suolaa 

pippuria

4 dl jauhopukin puhdistettuja toukkia

valkosipulijauhetta

savupaprikajauhetta

öljyä paistamiseen


Kuori perunat ja raasta ne raastinraudalla hienoksi raasteeksi. Raasta samoin myös kesäkurpitsa. Pane molemmat raasteet samaan kulhoon. Lisää suola. Sekoita hyvin. Jätä noin viideksi minuutiksi seisomaan. Kaada, siivilöi tai purista käsin kertynyt neste seoksesta mahdollisimman hyvin pois. Vatkaa munat ja jauhot sekaisin. Lisää peruna-kesäkurpitsaseokseen. Lisää vielä pippuria tai muita mieleisiäsi mausteita. Sekoita hyvin. Friteeraa toukat pannulla kuumassa öljyssä. Mausta paprikalla ja valkosipulilla. Sekoita kesäkurpitsataikinaan. Muotoile mieleisen kokoisia pihvejä ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Tarjoile tilli-kermaviili-kastikkeen kera.

Kaveriksi pihveille teimme rakuunaporkkanoita. Ruoka oli hyvää äänin 4 - 2, Äiskän asteikolla neljännen luokan ruokaa. Pohjalla reseptissä oli vanha tuttu Syvärin kummituksen kesäkurpitsapihvien resepti, jonka ansiota tuo hyvyyskin on. Toukkien en usko yleistyvän itsenäisenä raaka-aineena, josta tehdään ruokaa. Esimerkiksi toukkapihvejä tms. Sen verran mautonta se ainakin friteerattuna oli. Sen sijaan proteiinilisäaineena uskoisin sillä olevan edessään loistavan tulevaisuuden kuivattuna ja jauhettuna. Kokeilkaa ihmeessä, jos jostakin satutte saamaan.

PS. Kesämökkiaskarteluksi kannattaa käydä katsomassa kylmäsavustuskaapin rakennusvinkkejä osoitteesta http://www.etlehti.fi/blogit/sinua_en_jata/kylman_viileasti_savulla

4 kommenttia:

  1. Namskis, iskä voisi koikeilla kauranöyhtöä lihallisten ilojen lisäksi:)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! :) Hankitteko toukat eläinkaupasta vai kasvatitte itse? Mietin jauho"matoja" ruokana jo 90-luvulla, ja sain hullun maineen pelkästä ajattelusta, enkä sitten kuitenkaan jaksanut niitä hankkia, kasvattaa ja puhdistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollega oli kasvattanut kotonaan. Häneltä sain.

      Poista
  3. Katohan ihemettä. Mustis on käynyt täällä jo ikiaikoja sitten, ja minä en ole huomannut mitään. Nyt sitten tuli yhdellä kertaa hirmuinen litania juttuja hyväksyttäväksi. Vahingossa nämä löysin. Mutta asiaan, lihallisia iloja etsiessäni olen kyllä törmännyt napanöyhtään, mutta mikä ihme on kauranöyhtö.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.